100-vuotias Iisveden Metsä Oy avasi ovensa yleisölle – Näitä asioita ihmiset halusivat sahan elämästä tietää
Iisveden Metsä Oy lienee koko Suomen mitassa harvinainen työnantaja, kun sen sahassa, linjoilla ja paketoinnissa työskennellään jopa viidennessä sukupolvessa. Tänään pääsemme kurkistamaan tuorelinjan arkeen ja perheiden voimin rytmikkäästi eteenpäin virtaavaan työhön, kun linjan iltavuoroon saapuneet laadun takuumiehet Sampo Matilainen, Jussi Tepponen ja Jouni Rissanen jakavat paloja työpäivänsä sisällöstä.
 

Linjassa on virtaa ja rytmiä kuin rock-kompissa

 
Tuorelinjan sisäänkäynnin seinustan poskella nakottaa jonollinen kylttejä. Ainakin yksi niistä kehottaa tulijaa suhteellisen topakasti suojaamaan kuulonsa. Tahdikkaana taustalta pauhaava pauke antaa pätevän perustelun sille, miksi tuorelinjan kahvitupaa kohti on suositeltavampaa astella tulpilla tilkityin korvin.
 
Sympaattisen oloisen kopperon sisällä taustapauhu vaimenee hetkiseksi, kunnes tuvan oven kahva painuu alas ja uksi heilahtaa joutuisasti auki. Sisään marssii kolme keltaisiin työtakkeihin sonnustautunutta tuorelinjan iltavuorolaista eli Sami-Petteri Matilainen, Jussi Tepponen ja Jouni Rissanen.
 
”Sampona” sahalla tiuhemmin kutsuttu Sami-Petteri Matilainen tokaisee vuoronalustuskahvien ja päällimmäisten kuulumisten porisemisen olevan linjan työntekijöiden vakiorutiini. Sumppien hörpinnän ja turinoiden jälkeen päätehtävänä on valvoa ja huolehtia linjan sutjakas liikehdintä kohti rimoitusta, kuivauskamareita ja paketointipistettä.
 

Me kääntelemme tarvittaessa lankkuja ja poistamme päällekkäisyyksiä. Tasaamon on pysyttävä sahan ja tukkikoneiden vauhdissa, että tavara etenee linjalla niin sanotusti ”nättinä mättönä”.  Mitä paremmin linjasto saadaan vuorossa rullaamaan, sitä paremmin muutkin välineet pelaavat ja samalla työn tuloskin kasvaa, Matilainen niputtaa koko idean A:n ja O:n.

 
Tasainen virtaus tarjoaa myös selityksen napakasti tahdissa kaikuvaan paukahteluun, joka soi rytmikkäästi kuin AC/DC:n rokkibiisien bassorumpu.

Sami-Petteri Matilainen rimoituksella
Sampo ei suinkaan ole ainoa Matilainen, jonka sahan tontilta voi tavata töitä paiskimasta. Hänen veljensä Mikko löytyy nimittäin millintarkan työn takuumiehenä sahurin kopista ja Sami-isä on kapellimestarina vuorojen työnjohtohommissa.
 
Millaisia laitteita ja työvälineitä linjan töissä käytetään?
 

Servoksi kutsuttu laite tasaa tavaraa trimmerille, joka hoitaa sahauserien katkonnan oikeisiin pituuksiin. Kameralajittelun eli Finnscanin näyttö kertoo meille kappaleiden mitat ja halutun laadun, Matilainen sanoittaa.

 
Vierestä Jouni Rissanen huikkaa myös lisäyksen ”telkkarit”, josta voi seurata kameroiden kautta koko linjaston eri kolkkien tapahtumia.

Jouni Rissanen linjastolla

Piimää jo viidennessä polvessa


 
Penkin toisessa päässä rupatteluringissämme istuva Jussi Tepponen edustaa perheensä keskuudessa peräti neljättä Piimän sahurisukupolvea ja Jussin poika Aku on siihen jo viides lenkki jatkoksi. Kolmossukupolveen laskettava Jussin isä Ari huolehtii paketointipisteellä asiakkaille lähteville nipuille nätit muovinutut päälle.
 
Jussi Tepposen oma taival Piimän tienesteissä alkoi jo 18 vuotta sitten kesätöiden merkeissä. Työpäiviin kuuluvaan ongelmanratkontaan on hyvä omata hartiapankkia, jota Jussi pitääkin yllä käymällä useamman kerran viikossa punttisalilla.
 
Penkkiennätys ei tällä kertaa keskusteluissamme käy ilmi, mutta frisbeegolfissa Tepponen kolkuttelee kuulemma amatöörien SM-tasoa. Kolmikosta Sampo on myös testannut frisbeegolfia, mutta todennut muutamien kokeiluheittokierrosten jälkeen kiekon löytyneen useammin puskista kuin väylältä.
 
Poppoosta vahvistaa, että joskus linjan työssä kroppaakin laitetaan peliin.
 

Linjastolla voi joskus tulla jumeja tai tavara kääntyä esimerkiksi vinoon. Niitä ongelmia täytyy ratkoa välillä ihan rehellisesti rautakangella ja moottorisahalla eli raa´alla voimalla, Rissanen sanoo.

 
Rissasen oma uradebyytti linjassa näki päivänvalon 100-vuotisjuhlavuoden 2024 kesän mittaan ja Tepposen tavoin kesätöiden merkeissä. Tepponen vierestä heittääkin herjan, josko Rissasesta kuoriutuisi vielä sahalle seuraava Ari Väätäinen, jonka tuurauskeikka 1970-luvun lopulla venähti lopulta yli 45 vuoden mittaan.
 

Olin aiemmin tekemässä betonilattioita. Siihen nähden tämä työ sahalla on tuonut sopivasti säännönmukaisuutta työelämään. Kun ei ollut aiemmin kokemusta tehdastyöstä, niin kyllä minä sitä ihan aidosti mietin, että mitenkähän tulen täällä viihtymään. Mutta kyllä minä olen viihtynyt, Rissanen toteaa tyytyväisellä äänenpainolla.

Tuorelinjan iltavuorolaiset: Sami-Petteri Matilainen, Jussi Tepponen ja Jouni Rissanen.
Piimän laadun takuumiehet vasemmalta oikealle: Sampo Matilainen, Jussi Tepponen ja Jouni Rissanen

Tosissaan, muttei vakavissaan

 
Oman työpaikkansa työilmapiiriä kuvastaa kovasti se, ettei kolmikon kanssa kahvituvassa kuulemisia vaihtaessa tarvitse naama pokerilla juurikaan istuskella. Huumori huojentaa sopivasti mieltä kaiken tarkkaavaisuuden tuoksinassa.
 

Töitä tehdään tosissaan, muttei vakavina, Matilainen herroista kuittaa.

 
Kolmikko pitää työssään erityisesti siitä, että työ on hyvin itsenäistä ja omavastuullista. Yhteispelin rooli on kuitenkin kaikkien mielestä tärkeää.
 
Rimoituksen Matilainen nimeää linjassa eniten stressinsietoa vaativaksi osaksi. Siellä kun saa liikkua toisinaan hyvinkin rivakasti, ettei linjasto ruuhkautuisi liiaksi.
 

Ja jos joskus sille tuntuu, niin voi siellä itsekseen päästellä enimpiä höyryjä vaikka pihalle, kun kukaan ei ole kuitenkaan näkemässä, Tepponen naurahtaa ja viittaa hetki sitten Rissasen mainitsemaan voimankäyttöön.

 
Yhtä yksittäistä kohokohtaa 100-vuotisjuhlavuoden tapahtumista linjan luottopelurikolmikko ei osaa nimetä. Kuulostaa pikemminkin siltä, että arvostus laadukkaan perustyön tekemiseen tiivistää olennaisen.
 
Seuraavaa Piimäpostia voit lukaista, millainen on Sampon isän eli Sami Matilaisen tyypillinen aamuvuoro Piimän työnjohdossa tästä.

Jussi Tepponen ja Jouni Rissanen Iisveden Metsä oy 100-vuotisjuhla
Vaikka vuosi on tarjonnut juhlahumua ja työtakki vaihtunut välillä ns. parempaan Seppälään, päivittäinen perusarki on tekijöilleen laadun oleellisin ydin vuoro kerrallaan.