Vettä jo kolmannessa polvessa – Taaplaaminenkin tuttu askare

 
Harmahtavien pilviversojen lomasta pilkistelevät, loppukesäistä Iisveden pintaa lämmittelevät auringonsäteet ovat nujertaneet vielä tovi sitten ilmassa väijyneen ukkosrintaman uhan.
 
Iisveden venesataman aallonmurtajan nokassa on joukko paukkuliiveihin sonnustautuneita paikallisia urhoja, jotka täyttelevät ”tsekkilistaa” ja valmistautuvat maanantai-illaksi varattuun pelastusharjoitustehtäväänsä.
 
Laiturista kohta touviköysiä irrottelevat vesistön sankarit eivät tosin tässä vaiheessa vielä tiedä tehtävän luonnetta. Sisältö on vain Sisä-Savon Järvipelastajat Ry:n aluspäällikkö Aimo Kinnusen tiedossa. Hän ei ole kyydissämme juuri nyt.
 

Tehtävää ei kerrota meille etukäteen, sillä emme me todellisessakaan tilanteessa etukäteen tietäisi, millaisesta hädästä on kysymys, Matti Hynninen perustelee.

 
Ruoria tänään pyörittelevälle Ari Hytöselle Iisveden häikäisevän kauniit saaret ja vesistöt ovat tutut jo polvenkorkuisesta nassikasta lähtien, sillä hän on lähtenyt aikoinaan maailmanturuille aivan naapurista eli Rantakylästä. Hytösen isä, Teuvo Hytönen, on ollut entinen pitkän linjan meripelastaja. Onpa hän kuulemma ollut töissä 100 vuotta täyttävän Iisveden Metsä Oy:n eläköityneillä hinaajillakin, Tapiolla ja Metsällä. Saimi-mummo viihtyi puolestaan sahalla aina eläkepäiviinsä saakka, muun muassa lautaa taaplaten.
 
Pelastusaluksen vahvuudessa on tänään mukana myös Arin poika, Atte Hytönen. Ihmisten auttaminen lienee virtaavana koko perheen geeneissä.
 

Lapsuudessa meillä oli tapana lähteä aina isovanhempien kanssa uintireissuille näihin saariin heti, kun sahan pilli vislasi vapauttavasti vuoron päättymisen merkiksi, Hytönen jakaa palan muistelmiaan Iisveden aarteenomaisten luonnonhiekkarantojen törmistä.

Mutta missä on Pekka?

 
Kellon viisarit naksahtavat viittä minuuttia vaille iltakuutta näyttävään asentoon. Hynnisen puhelimeen kilahtaa viesti. Nyt alkaa tapahtumaan!
 
Ilmoituksessa sanotaan, että Pekka Perusjätkä on päättänyt lähteä mustikkaan yhden maissa alkuiltapäivästä. Buster-merkkisellä veneellä liikkeelle lähtenyt Perusjätkä ei vastaa enää mummunsa soittoihin. Mitä on tapahtunut? Huoli kuulumisista on kotona jo kova!
 
Ennen kuin etsintäpartion PV Iisveden Metsä-meripelastusalus pyrähtää satamalaiturista järvenselkää kohti, Hynninen pyytää miehistön kajuuttaan tehtävänjakoon. Seuraavaksi hän kaivaa esiin aluksesta löytyvän päällikkökansion ja aloittaa etsintäalueen määrittämisen yhdessä nykyisen yhdistyksen toiminnanjohtajan, Matti Saastamoisen kanssa. Saastamoiselle Iisvedellä työstettävä kuusitukki on muuten tuttua närettä, sillä hän on taannoin sitä korjannut lähimetsistä ”Piimän” raaka-ainetarpeisiin kiintomotin poikineen.

Lähtötietojen läpikäyminen auttaa meitä rajaamaan etsintäaluetta. Tuulen suunnan ja nopeuden perusteella voimme päätellä, kuinka kauas vene on mahdollisesti annetussa ajassa ehtinyt ajelehtimaan, Hynninen selittää ja esittelee kansion sivuilta löytyvää laskentataulukkoa.

 
Etsintäpartio kiihdyttää konetilassa ärjyvät, tehokkaat moottorit täyteen laukkaan ja noin 25 solmun nopeuteen. Se vastaisi vauhdiltaan viidenkympin posottelua maantiellä.
 
Kiipeämme Hynnisen kanssa tähystämään selältä avautuvia rantojen pieluksia ja niemennokkia tarkentavien kiikarin linssien läpi.
 

Olemme saaneet paljon uutta varustusta tähän alukseemme yhteistöiden ja avustusten avulla. Esimerkiksi uuden navigointilaitteiston, tutkan ja valonheittimen. Iisveden Metsä Oy:ltä saamaamme taloudellista tukea pidämme tälle vapaaehtoistoiminnalle erityisen tärkeänä, sillä se kattaa käytännössä polttoaineen tarpeemme, Hynninen kertoo.

 
Pian hänen silmänsä äkkäävät yhden pienen saaren kupeessa jotain. Olisikohan se etsimämme vene? Ohjaksissa olevat Hytöset kääntävät keulan kohti saarta, sillä yhtään korttia ei voi jättää nyt kääntämättä.
 
Havaintomme osoittautuu kuitenkin tällä kertaa vesiperäksi: Hahmo on vain erehdyttävästi veneen muotokieltä muistuttava rantakari!
 

Lämpenee, lämpenee!

 
Pysähdymme seuraavaksi tarkistamaan Kunnanniemessä sijaitsevan nuotiopaikan, koska Pekalla on ilmoitustietojen mukaan ollut tapana piipahtaa siellä veneretkillään paistelemassa makkaraa. Rantavesi on kirkasta ja hiedan erottaa pohjasta paljaalla silmällä hyvin vaivatta. Onneksi aluksen peräpään syväys mahdollistaa pääsyn jopa alle metrinkin matalikkoon.
 
Etsintäpartiostamme Hannu Saari ja Hynninen hyppäävät kokasta laiturille ja tarkastamaan tulipaikan lähimetsikköineen. Pekka on nähtävästi noudattanut tänäänkin tutun rutiininsa, sillä nuotiopaikan hiillos on yhä lämmin. Jokohan alkaisi kohta polttamaan?
 
Vain kotvanen Kunnanniemestä poistumisen jälkeen, tuntomerkkeihin täsmäävä vene vihdoin yhytetään Musta-nimellä tunnetun saaren luonnonhiekkasärkälle rantautuneena.
 
Miehistö valmistautuu laskemaan ”beibiksi” tituleeraamansa pelastuskumiveneen vesille. Pelastustöissä kummasti auttava kumivene on onnistuttu hankkimaan toimintaan niin ikään yhteistyökumppaneiden tuella.

Muulla ei väliä, kunhan mummulle on mustikkaa

 
Miehistöstämme Saastamoinen huomaa rantahiekkaan painautuneita kengänjälkiä, jotka johtavat mustikan varvuista notkuvaan pusikkoon. Hän, Hannu Saari ja Atte Hytönen ryhtyvät haravoimaan metsikköä sopivin välietäisyyksin sivuttaissuunnassa edeten.
 
Kaatuneen mäntykelon juurelta kuuluu kohta puhelimen soittoäänen rallatusta. Puurangan pohkeessa makaa liikkumattoman oloinen mies, jonka koukussa oleva oikea käsi näyttää puristavan päättäväisen lujasti mustikkasankoa. Ei epäilystäkään: Pekkahan se siinä!
 

Ei tässä nyt niin väliä minusta, kunhan mummu vaan saa mustikoita! Pekka murehtii vaikeroiden.

 
Jokin aika sitten Etelä-Suomessa pelastustekniikan koulutuksessa käynyt Hannu Saari ottaa tuoreesta koulutuksestaan tulleen evästyksensä käyttöön opastaen muuta tiimiä potilaan käsittelyssä. Järvipelastajien aktiivinen toiminta tempaisi Saaren mukaansa parisen vuotta sitten. Jäsenet kouluttautuvat ahkerasti eri pelastustoiminnan osa-alueisiin ympäri Suomen järjestettävillä kursseilla ja kukin pyrkii sitten jakamaan hankkimansa uuden tiedon muille vapaaehtoisille.
 

Vaikka me näissä harjoituksissamme suoritammekin todellisuutta vastaavia tehtäviä, niin emme keskity tekemään toimenpiteitä nopeasti. Pysähdymme välillä tilanteisiin ja käymme yhdessä keskustellen läpi, miten meidän kannattaisi oikeassa tehtävässä toimia ja edetä, Hynninen tarkentaa.

 
Harjoituksessa käy ainakin ilmi, että hyvästä fyysisestä kunnosta ei ole haitaksi tehtävien suorituksessa. Pekka Perusjätkää harjoituksessa esittävä tehtävän suunnittelija Aimo Kinnunen ei nimittäin helpota evakuointityötä esimerkiksi istuutumalla rankalaudalla tuetulle ilmapatjalle, vaan rooliin kuuluu liikkumattomuus. Eihän oikeakaan potilas voisi auttaa itse itseään.
 

No niin. Ja sitten kolmannella ylös. Yksi, kaksi, kolme! Saari opastaa kuuluvalla äänellä, kun potilas on saatu siirtovalmiuteen ja on aika nostaa paarit ylös.

 
Sillä aikaa, kun rantautunut pelastusporukka on valmistellut potilaan siirrosta, aluksella passia pitänyt Ari Hytönen on informoitu tilanteesta radiopuhelimella. Hytönen on välittänyt viestiä pelastusviranomaisille ja heidän kanssaan on sovittu potilaan kuljetus Säynätsalmelle, johon on saapumassa ambulanssi jatkokuljetusta varten.
 

Oikeassa tilanteessahan me emme tekisi tällaisia päätöksiä itse, vaan kaikki tilanteen johtaminen ja suora ohjeistus tulisi pelastusviranomaisen johtavalta pelastusyksiköltä. Tilanteen johtaminen ja vastuu tapahtumista on silloin pelastusviranomaisella, Hytönen sanoo.

Uutta ainesta tärkeään toimintaan

 
Sisä-Savon Järvipelastajilla on paikallisten pelastusviranomaisten kanssa solmittu pelastussopimus, jonka myötä he ovat jatkuvassa valmiudessa tarjoamaan pyydettäessä virka-apua erilaisissa hätätilanteissa. Toiminta noudattelee vapaapalokunnan periaatteita.
 
Kaikki toiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset ovat vaitiolovelvollisia tehtäviin liittyvistä yksityiskohdista ja viranomaisverkon eli VIRVEn välityksellä kuulemastaan radioliikenteestä. Vaitiolovelvollisuudella turvataan tehtäviin kohdistuvat luottamuksellisuutta vaativat kysymykset.
 
Pelastusharjoituksia Sisä-Savon Järvipelastajat järjestävät avovesikaudella jokaisena maanantaina klo 18 ja harjoitustehtävän suunnittelu valjastetaan vuorovedoin eri jäsenille. Tällä hetkellä toiminnan parissa on noin 100 jäsentä. Heistä 15 on Matti Hynnisen mukaan aktiivisesti mukana harjoituksissa. Mutta kuinkas usein todellisia hälytysilmoituksia ja tiukkoja paikkoja osuu eteen?
 

Onneksi oikeita tehtäviä on vain muutaman kerran kaudessa. Nyt on kahden edellisen syyslomakauden loppupuolella ollut esimerkiksi saaressa rakennuspaloja, joissa olemme olleet mukana tarjoamassa apua, Hynninen havainnollistaa tehtävien luonnetta.

 
Kesän loppua kohti illat alkavat hämärtymään. Melko tuliterä valonheitin ja modernista navigointijärjestelmästä löytyvä autopilotti auttavat vesillä suunnistuksessa silloin, kun kiintopisteitä on vaikeaa erottaa horisontista ja näkyvyys on heikompaa. Autopilotti vie meidät malliksi paluumatkalla kohti kotirantaa.
 
Meripelastusseuran viestintäprotokollan mukaan vasemmalla penkillä navigointilaitetta ja horisonttia seuraava Atte Hytönen ilmoittaa havainnot ja käännökset. Oikealla puolella istuva Ari Hytönen toistaa Aten sanat.
 
Mistä kaikki tämä innostus ja tahto vapaaehtoistyöhön sitoutumiseen kumpuaa. Tämähän kuitenkin kysyy paljon tarmoa ja myös vapaa-aikaa?
 

Meillä on täällä ympärillä hyvä porukka. Tässä työssä tuntee myös voivansa olla avuksi ja olonsa tarpeelliseksi, Ari Hytönen kiteyttää.

 
Kytö vapaaehtoiseen auttamistyöhön yhdistää Iisveden Metsän väkeä ja Järvipelastajia, sillä myös Piimällä on vapaaehtoinen palokunta omassa rivistössään lannistamassa liekkejä sammuksiin tiukan paikan tullen. Löytyisikö miehistön mielestä sieltä uutta ainesta myös vesille?
 

Kyllä varmastikin. Kiinnostus tätä toimintaa kohtaan riittää jo tosi pitkälle. Mukaan vaan, jos on riittävä uimataito. Vaatimuksena on, että pystyy uimaan 200 metrin matkan. Se on virallinen määritelmä uimataitoisuudesta. Vähän turhankin harvoin meiltä tiedustellaan mahdollisuuksia päästä mukaan. Toivoisimme saavamme halukkailta yhteydenottoja useamminkin, PV Iisveden Metsän kotilaituriin yhdessä poikansa Aten kanssa ohjannut Ari Hytönen kannustaa.

 
100-vuotias Iisveden Metsä Oy kiittää Sisä-Savon Järvipelastajia merkittävästä panoksesta paikallisen turvallisuuden puolesta. Toivomme myötäisiä tuulia tärkeälle toiminnalle jatkossakin.
 
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista Iisveden Metsän vapaaehtoisen palokunnan toiminnasta lisää tästä.
 

Kotoisat äänet ja paljon tukkeja

 
Autoja. Linja-autoja. Pikkubusseja. Rattaita. Lapsia isien ja äitien käsipielissä. Tältä näytti Piimänkadun pihamailla, kun Iisveden Metsän ovet olivat juuri avautuneet yleisölle.
 
Harmahtavan pilviharson poskilta tihkui raikasta loppukesän tervehdystä nenän päihin, mutta se ei näyttänyt millään tavalla madaltaneen kenenkään mieltä tai laannuttaneen intoa käyttää harvinaista tilaisuutta hyödykseen.
 

Jos sitten sadan vuoden päähän vastaaviin juhliin tilataan aurinkoa, hekotteli hyväntuulisena eräs herrasmies odotellessaan keltaiset huomioliivit päällään pääsyä tuotantojohtaja Sami Juntusen luotsaamalle sahan esittelykierrokselle.

 
Ihmisiä oli saapunut paikalle tasaisesti läheltä ja kaukaa: Pieksämäeltä, Kärkkäälästä, Leppävirralta, viereisestä Tapiolasta ja Kolikkoinmäeltäkin, jolla on vetreä ja erityislaatuinen asema sahan työväen ja sukupolvien sydämissä ja historiassa jo 1930-luvulta lähtien.
 

Sahan pauke on meille niin tuttu ääni, että sen loppuminen hetkeksi jouluna on suorastaan outoa. Ihan kuin jotain kotoisaa puuttuisi, heitti naapurustosta polvenkorkuisen pojan kanssa liikkeelle lähtenyt vierailijatar.

 
Löytyipä joukosta entinen eteläkarjalaisen liimapuutehtaan työläinenkin. Hän oli kotoseudulla kyläilemässä ja asustelee nykyisin Savonlinnassa saakka.
 

Sahan pillin vihellys on jäänyt hyvin mieleeni. Sen perusteella tiesin aina, paljonko kello milloinkin on, hän muisteli ja kellonajatkin näyttivät tulevan ulos sutjakkaasti kuin näre sahan automatisoidusta laatulajittelusta.

   
Työvoiman määrästä, ikärakenteesta ja työurien pituuksista kyseltiin hanakasti. Työelämän nykytila puhuttaa ihmisiä ihan ymmärrettävästikin, sillä työsuhteiden keskimääräiset pituudet ovat viimeisimpien tietojen mukaan vain noin 3 vuotta.
 
Iisveden Metsä Oy:n mittakaavassa 3 vuotta on kuitenkin kuin ensimmäinen tutustumisviikko, sillä monissa sahuriperheissä kyseessä on jo vuosikymmeniä jatkunut sukupolvinen tarina. Vanhemmat ja lapset ovat yhteisessä savotassa koneilla, metsissä ja toimistossa parhaillaankin.
 
Lajittelija ja sahuri pääsivät molemmat vastaamaan esittelykierroksen aikana kiperääkin kiperämpään kysymykseen: Vilistävätkö pyörivät tukit koskaan silmissä ja tulevatko ne joskus uniin? Suoraa tunnustusta ei kummaltakaan lohjennut ja vastuu siirtyi sujuvasti kuulijalle.
 
Mutta mikä oli lopulta vaikuttavinta? Oliko se kenties tukkilajittelun röntgen? Kuivauskamari, johon mahtuu kerralla rekka-autollinen rimoitettuja nippuja? Vai oliko se veistosahan linjasta ja pyöröterien läpi millintarkasti sekunneissa singahtava priimakuusi?
 

Minua hämmästytti eniten, miten täällä on näin paljon puuta ja miten valtavan määrän te viette sitä täällä tuotannossa läpi. Ja siitä kaikesta puusta tulee vielä valmista lautaakin! Tällä työllä on pakko olla koko tälle alueelle iso vaikutus, naulasi innostuneena rouvashenkilö, joka oli saapunut nelihenkisen seurueensa kanssa paikalle läheisestä Suonenjoen Metsolasta.

 
Uusien investointien ansiosta, Iisveden Metsä Oy:n tuotantomäärä on 2000-luvun aikana reilusti yli kaksinkertaistunut 60 000 kuutiometristä noin 140 000 kuutiometriin (Lähde: Äijö, Iisveden Ikiliikkuja, 2024)

Toista ryhmää esittelykierroksella tuotannossa kierrättänyt toimitusjohtaja Tommy Lindström yllätettiin oman kierroksensa päätteeksi, kun Pieksämäen Seudun Metsänomistajat Ry:n väki saapui tervehtimään ja ojentamaan yhdistyksen viirin Iisveden Metsä Oy:lle sadan vuoden uutterasta työstä huomionosoituksena.
 

Sata vuotta on kyllä todella kova suoritus tällä teidän alallanne. Sellaiseen ei kyllä kovinkaan moni ole tainnut tässä maassa pystyä, kuuluivat kehaisevat keskisavolaiset saatesanat kättelyiden lomassa.

S/S Metsä ja paluu Jauholahteen

Päivän tapahtumaan varsinaiseksi vetonaulaksi oli ankkuroitunut vuosina 1925–1959 Iisveden Metsä Oy:tä uittopuuhissa tarmokkaasti palvellut S/S Metsä. Rakennusliike Pihatto oli Jani Pursiaisen luotsaamana rakennellut rantaan tuliterän laiturin uskolliselle hinaajalle, jonka ikä huitelee nyt jo liki 150 vuodessa. Kotiinpaluun selustaa oli varmistamassa Sisä-Savon Järvipelastajat Ry:n pelastusalus PV Iisveden Metsä, jonka navigointilaitteita ja valonheittimiä tutkittiin myös antaumuksellisella mielenkiinnolla.
 
Sahamme monitoimimiehen Harri Vesterisen saattelema vierasjoukko pääsi turvallisesti tukkikentän läpi ihastelemaan S/S Metsää, jonka hollantilainen V:n muotoinen höyrykone on todellinen maailmanluokan harvinaisuus.
 

Minun poikani ajelee Nurmeksessa ja Joensuussa puita. Siellä kuormia viedään edelleen laivojen kyytiin. Siinä touhussa on lasti saatava liikkumaan ilman viivyttelyä, että laiva pääsee aina takaisin matkaan, tarinoi laiturilla vuoroaan Metsän kannelle odotellut mies rusehtavassa pusakassaan. Käynti höyrypaatin kyydissä olisi ihan ensimmäinen kerta.

 
Hän tiedusteli myös, vieläkö puita Iisvedellä uittamalla kuljetetaan. Uittotouhuthan sahalla päättyivät jo 80-luvulla, kun rekka-autokuljetukset todettiin kannattavammaksi ja tehokkaammaksi toimintatavaksi.
 
Myöhemmässä jutustelussa ilmeni, että Piimän tontti on herralle hyvinkin tuttu. Olihan hän aikoinaan auraillut samoja pihoja puhtaiksi aamun varhaisimpina tunteina, kun trukkikuskit olivat vielä sahailemassa kuusitukkeja höyhensaarilla.

No sahurihan on tuttu jokaiselle…

 
Iisveden saha tuntui kytkeytyvän liki jokaisen jututettavan elämään jollakin tavalla. Yleisön joukosta löytyi entisiä sahureita, apureita, kuorijoita, konekuskeja, kesätyöläisiä ja sahureiden lapsia, joiden vanhemmat, isovanhemmat tai serkut olivat olleet joskus Piimän palveluksessa.
 
Eräs pariskunta oli saapunut tutkimaan ja muistelemaan poikansa entistä työpaikkaa. Kahvipöytäpuheissa oli vuosien varrella toistunut kosolti tyytyväiset nuotit erityisesti työntekijöiden huolenpitoa kohtaan.
 
1970-luvulla sahan ”juoksutytöksi” värväytynyt ja Karsikonmäen kautta pyörällä töihin hurautellut kävijä muisteli, miten hän oli tasapainoillut lähtevien kuormien päällä lähetyslistoja täytellen.
 

Kaikkihan täällä ovat töissä, ovat olleet joskus töissä tai tuntevat ainakin jonkun, joka on ollut töissä, hän niputti alleviivaten sahan asemaa paikallisten ihmisten arjessa.

 
Paikallisten Marttojen emännöimässä kestitysteltassa pullat, makkarat ja kahvi menivät kuin kuumille kiville. Grillin ritilän läpi kypsyi kolmen tunnin rientäessä noin 700–800 makkaraa ja varovaisen arvion mukaan paikalle pääsi noin tuhatpäinen kävijäjoukko.
 
Runsas osallistuminen henki vahvasti viitteitä, että sahateollisuuden työ kiinnostaa ihmisiä. Suoraan paikan päällä saatu runsas palaute myös korosti sitä:
 

Ihan mahtavaa, että te järjestitte tällaisen tapahtuman. Eihän tällaisia tilaisuuksia joka päivä tule tavan tallaajille vastaan. Heti kun kuulimme, että tällainen tapahtuma on tulossa, niin päätimme tulla. Toivon, että tällaisia mahdollisuuksia tulisi tarjolle useamminkin, huikkasi makkarajonosta eräs perheen isä, joka oli saapunut paikalle viettämään laatuaikaa tyttärensä kanssa kaksistaan.

 
Kiitämme lämpimästi kaikkia vieraita käynnistä ja mukavista rupatteluhetkistä. Kiitämme myös kaikkia yhteistyökumppaneitamme hienosti sujuneesta avoimien ovien tapahtumasta.
 
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista mitä kuivaus- ja laatujohtajamme Miia Kiianmies kertoi sahauserän viimeistelevästä kuivausprosessista. Klikkaa juttuun tästä.

Paljon piimää ja hyvä idea

 
Idea Iisveden Metsä Oy:n syntymästä vie meidät vuoteen 1923, kun paikalliset maitotilalliset halusivat ryhtyä hyödyntämään lähiseudun metsien kaunista, hartaasti kasvanutta ja lujaa antia muidenkin iloksi.
 
Lieneekö lempinimi ”Piimä” vakiintunut juuri siitä, että perustamiskokous pidettiin paikallisella osuusmeijerillä? Sellaistakin on huhuttu, että isännät pöydän ääressä olisivat olleet itse sangen kovia Piimän ystäviä.
 
Kerrotaan, että kaupallisten tavoitteiden lisäksi yhtiön papereihin kirjattiin myös pyrkimys edistää ”järkiperäistä metsätaloutta ja metsänsuojelusta osakkaidensa metsämailla”, joka näkyi auliina avituksena esimerkiksi siementen, taimien ja metsänhoitotarvikkeiden hankinnassa.
 
Puuta vieritettiin savotalta veteen ja uitettiin pitkin jokia Jauholahden pohjukkaan, mutta työhön olisi joutuisampikin konsti. Nimittäin höyrylaiva!
 
Sellainen yhytettiinkin Ruotsista konkurssiin menneeltä telakalta. Tuskinpa silloin kukaan olisi arvannut, miten harvinaisesta paatista on kyse:
 

Martin-niminen englantilainen orpopoika oli tullut setänsä konepajalle Dordrechtiin Hollantiin 1870-luvulla oppipojaksi. Hän osoittautui hyvin lahjakkaaksi insinööriksi ja piirsi vuonna 1875 koneen, joka oli rakennettu V:n muotoon. Näitä V-koneita on olemassa vain kaksi kappaletta. Meidän ostamamme laivan kone on näistä kahdesta alkuperäisin ja vanhin, kuvaili hankitun S/S Metsän nykyinen omistaja ja kippari Esko Härö höyrylaivan harvinaisuutta Piimäpostille.

Höyrylaivoista Iisveden Metsä Oy:n palveluksesta pitkäikäisin oli kuitenkin Tapio, jonka viimeisenä päällikkönä toimi Olavi Jauhiainen. Tai ”Ooppera-Olli”, niin kuin häntä paikallisella tasolla kuulutaan muisteltavan.

Bomanin Kauko (entinen pitkäaikainen työnjohtaja) rupesi tekemään trukkitarhaa. Ostivat Valmet-traktorin ja siihen etukuormaajaan trukkipiikit. Sain ruveta koneella siirtelemään pieniä paketteja, puoli metriä kanttiinsa. Vuonna 1968 ostivat pyöräkuormaajan, Tracknikin. Sillä tehtiin kaikki työt ja hevonen jouti pois, Rossi muistelee uuden historiikin sivuilla.

Ikuinen kesäpoika ja postityttö

 
Pitkäikäisyys on ollut työurana läpi vuosikymmenten Iisveden Metsä Oy:n kiinteä leimamerkki. Ari Väätäisen tie yli 45 vuoden pituiseen kanssakäymiseen Piimän kanssa alkoi jo vuonna 1978.
 
Ensimmäiset kesähommat lautatarhalla ovatkin jääneet itseään ”ikuiseksi kesäpojaksi” mainostamalleen Väätäiselle hyvin mieleen:
 

Ensimmäinen työviikko oli kuormitusporukassa. Meitä oli neljä miestä siinä. Minä olin sen viikon aikana joka päivä kuin uitettu koira, kun läksin kotia. Ne tekivät testin, kun olin nipun päällä vastaanottamassa. Kolme miestä työnsi sieltä ylhäältä tavaraa niin paljon kuin ehtivät. Ei siinä äkkinäinen osannut laittaa tavaraa nippuun, vaan kasat levisivät. Perjantaina tuumasi vanhin miehistä, Arvo Jauhiainen: Kyllä sinusta poika sahamies tulee, kun et lähtenyt kesken viikon kotia, Väätäinen muistelee sahurikastettaan Ikiliikkujassa.

Hallintojohtaja Kirsi Hämäläisen työura alkoi vuonna 1980 ”postityttönä”. Työtehtäviin kuuluivat esimerkiksi yhtiön pankkiasioiden hoitaminen, kahvinkeitto hellalla ja hakevaunujen tarkastus. Koputtelemalla junan vaunuun kuuli, onko vaunussa jo tavarat sisässä vai ei.
 
Täsmällisyys on tänäkin päivänä Hämäläisen työpöydällä näkyvissä oikein asettuvina desimaaleina esimerkiksi laskukoneena, jolla hän saattaa näpytellen tarkistaa jonkin laskutoimituksen. Piimäpostille Hämäläinen kertoi, että se auttaa nykyaikaisen taulukkolaskentaohjelman rinnalla hahmottamaan, miten johonkin lopputulokseen päästään.
 
Esihenkilöään Helvi Hakkaraista Hämäläinen muistelee historiikissa näin:
 

Hakkarainen oli hyvin tarkka ja vaativa, mutta ihmisenä hyvin mukava. Hyvin tulin toimeen hänen kanssaan. Ei sellaista asiaa ollut, mitä ei olisi voinut lähteä kysymään. Hän jaksoi aina auttaa ja paneutua muiden ongelmiin.

 
Junan vaunujen koputtelu työtehtävänä katosi 1990-luvulle tultaessa, kun tavarantoimitukset päätettiin siirtää lopullisesti rekka-autojen kyyditettäviksi.
 
Keskuskauppakamari muisti Hämäläistä ansiokkaasta työurastaan suomalaisen elinkeinoelämän hyväksi kultaisella elämäntyömerkillä vuonna 2021.
 

Uudistaja nimeltä Virtanen ja sitoutuneet ihmiset

 
Kyröskosken, Iisalmen ja Uimaharjun sahatöiden kautta Iisveden Metsä Oy:n johtoon tuli vuonna 1989 puuteollisuusinsinööri Matti Virtanen. Virtasen tehtävänä oli modernisoida Iisveden Metsä Oy:n toiminta aikaansa vastaavaan uuteen iskuun.
 

Suomessa meni samana vuonna yhteensä 50 sahaa konkurssiin, kun me investoimme uuteen Veisto Oy:n sahakoneeseen. Kun pankit kyselivät meiltä, mitä edellytyksiä menestykselle meillä muka on, niin mainitsimme osaamisen, sitoutuneen henkilökunnan ja hyvät liikenneyhteydet, Virtanen muisteli Piimäpostille uudistumisen käännekohtia vuonna 2023.

 
Onnistumisen kannalta elintärkeänä asiana Virtanen pitää edelleen sitä, että omalla tontilla puhkuttiin yhteen hiileen ja pidettiin yhtä.
 

Henki oli koko ajan hyvä ja työntekijät yrittivät parhaansa. Yrityksen kehittäminen olisi ollut paljon hitaampaa, jos olisi ollut hankalampaa työntekijöiden kanssa, Virtanen toteaa uudessa historiikissa.

Seuraavat 100 vuotta ja ”Record Breakers Club”

 
Arvoisa lukija. Olet varmaankin huomannut, että tätä tarinaa ei olisi olemassa ilman periksiantamattomia ihmisiä. Kaikkia metsissä, lautatarhoilla, toimistossa, johdossa, ratissa ja linjalla.
 
Iisveden Metsä Oy:llä on tänä päivänä asiakkaita 25 eri maassa ja säännöllisesti maltilla kasvanutta, tiheäsyistä savolaista kuusitavaraa hankkii hankkeisiinsa noin sata asiakkuutta.
 
Jotain asiakasuskollisuudesta kielii, että Keski-Euroopasta oltiin nykyisen tuotantojohtajan Sami Juntusen heiton mukaan valmiita tulemaan satamalakkojen aikaan hakemaan tuotteet vaikka itse. Vain paras, terve ja pienioksainen laatu kelpaa italiassa. Hehän ovat tokaisseet Iisveden laadun passaavan jopa itselleen Julius Caesarille!
 
Nykyisen toimitusjohtajan, Tommy Lindströmin aikaan Iisvedellä on tehty uusia investointeja yli 25 miljoonalla eurolla ja tuotantomäärät ovat moninkertaisesti suuremmat kuin koskaan aiemmin sahan historiassa. Mikä on hänen mielestään resepti tällaisiin tekoihin?
 

Raaka-aineeseen ja ihmisiin tämä työ oikeastaan keskittyy. Kun nämä ovat kunnossa, pitäisi kyllä pärjätä. Tehdään hyvää tuotetta ja löydetään sille oikeat asiakkaat, jotka haluavat ostaa meiltä lisää, Lindström summaa historiikin sivuilla.

 
Henkilökunnan t-paidan selustassa komeilee tänään teksti ”Record Breakers Club”. Se antanee osuvaa osviittaa siitä, että 100-vuotinen tarina on valmis jatkumaan myös seuraavat sata vuotta. Muistot ovat valmiit siirtymään opeiksi ja uusiksi mahdollisuuksiksi tuleville Piimän Sahan sukupolville.
 
Tässä oli kaikista onnistumisten ja kriittisten hetkien vuosista ja kertomuksista vain pieni pintaraapaisu. Koko Iisveden Metsä Oy:n väki toivottaa sinulle antoisia lukuhetkiä uuden historiikkimme parissa!
 
Lataa ja ilmainen ”Iisveden Ikiliikkuja”-historiikkimme tästä

Uteliaalla ihmettelyllä vastuuta kuulijallekin

 
Millintarkat terät, tauotta pyörivät laitteet ja tonneja painavat koneet ovat kaikki edellytyksiä sille, että maailma saa maineikkaan lujaa savolaista kuusisahatavaraa käyttöönsä ”Piimän” tuotantolinjaston päässä syntyvistä paketeista.
 
Sanotaan, että tekevälle sattuu. Paljon tekevälle sattuu paljon. Sahalla tähdätään kuitenkin siihen, että tekeminen kohdistuu 100 % tarkkuudella laatuun ja sattuminen olisi nolla.
 
Työturvallisuuden kehittämistyötä tiiviisti tekevä henkilöstöjohtaja Kaisa Uuttu kuvailee olevansa työporukan keskellä ”herättelijä” ja ”ihmettelijä”. Mitäs ihmettä se mahtaa tarkoittaa?
 

Sumennumme omaan arkeemme helposti. Töissä piilevät vaaranpaikat muodostuvat meille itsellemme hyvin tavallisiksi. Olen viettänyt työporukan seassa paljon aikaani ymmärtääkseni paremmin työnteon nykytilanteen. Saatan kysellä täällä ihmisiltä, että ”miksi tämä homma tehdään näin?” tai ”mitäs mieltä olet, voisiko tässä tilanteessa sattua jotakin?”, Uuttu kuvailee itselleen lanseeraamaansa titteliä.

 
Herättelevä kysymys poikii hänen mielestään kuulijan pääkoppaan enemmän pohdiskelua kuin valmiiksi pureskeltu vastaus.
 
Uutun puheissa on terää myös käyttäytymispsykologisen tutkimustiedon näkövinkkelistä: Tiedostamattomat rutiinit ja toistot muodostavat yhdessä jopa 95 % kaikesta elämämme sisällöstä (Lähde: Martin, unconscious mental processes 2011). Niissä siis piilevät arjen hienoudet, mutta kääntöpuolena myös riskit.
 
Sahan luottotrukkikuski Joni Turkalla on näkemys, miksi työtään linjassa tai koneen puikoissa tekevän ammattilaisen ääni turvallisuuden eteen on tärkeä:
 

Ei kaikkia asioita huomaa millään kukaan sellainen, joka kulkee jostain paikasta ohi vain kerran, hän tiivistää ytimekkäästi.

Korvien välistä asenne – Jopa bonustakin

 
Työturvallisuuden toimenpiteisiin on viime vuosina tullut Uutun johdolla hyviä uusia kehitysaskeleita esimerkiksi suojavarusteiden ja työpisteiden turvallisuusohjeiden muodossa.
 
Suojakypärän ja suojalasien käytölle on määritelty yhdessä riskipaikat, joissa suojaimien pitäminen on kaikille pakollista. Työpisteille on laadittu työpistekohtaiset turvallisuuskortit, joiden sisältö on käyty yhdessä keskustellen läpi. Esimerkiksi kesätyöntekijät tai työpisteen tuuraajat voivat käyttää kortteja apunaan turvallisuusasioissa.
 
Työyhteisössä pyritään nyt aktiivisesti raportoimaan erilaisia työturvallisuushavaintoja ja läheltä piti-tilanteita. Raportoinnille on omistettu sahalla ikioma sähköpostiosoite. Näin tuikitärkeät huomiot eivät pääse hukkumaan muiden saapuvien sähköpostien sekaan. Kuinkahan satoisaa havaintojen keräys on?
 

Aloitteita tulee meille noin 5–10 kappaletta kuukausittain. Joskus voi tulla enemmänkin. Noin puolet kaikista havainnoista käsitellään turvallisuusasioille perustetussa aloitetoimikunnassa. Toimikunnassa on edustus kunnossapidosta, sähköosastolta ja työnjohdosta. Lisäksi tapaamisiin osallistuu minun lisäksi tuotantojohtaja Sami Juntunen, Kaisa Uuttu valottaa aloitteiden käsittelyn kulkua.

 
Aloitteet ovat versoneet ja järeytyneet käytännön toimenpiteiksi. Uuttu havainnollistaa niistä kaksi esimerkkiä:
 

Kimmo huomasi riskitekijän kuivaamoiden välisessä solassa, kun trukki ohitti toistuvasti täydessä lastissaan siivoojien auton. Nyt havainnon ansiosta ei pääse vahingossakaan käymään niin, että kuorma tipahtaisi joskus auton päälle.

Minttu havaitsi, että roskaraapan turvakytkin oli epäkäytännöllisessä paikassa ja sen paikkaa siirretään lähemmäs raapan käyttöpaikkaa käytön helpottamiseksi.

 
Kaikki voivat seurata käsiteltyjä turvallisuusaloitteita ja kehittämisuutisia digitaalisilta infonäytöiltä, joita löytyy esimerkiksi kaikista taukotiloista.

Turvallisuuskulttuuri on kokenut kasvojen kohotuksen ja tietoisuus sen merkityksestä on selkeästi lisääntynyt. Työporukka on lähtenyt tosi hyvin mukaan huomioimaan erilaisia vaaratekijöitä ja nostamaan niitä esiin. Turvallisuus lähtee ennen muuta asenteesta ja suhtautumisesta, Uuttu toteaa.

 
Työnjohtaja Sami Matilainen komppaa myös, että ratkaisu turvallisuuskysymyksiin on jokaisen henkilökohtaisten korvien välissä.
 
Havainnoista myös palkitaan. Muutoinkin, kuin taputtamalla lämpimästi olalle kiitokseksi. Turvallisuusaloitteista nimittäin maksetaan ideakohtainen rahapalkkio ja läheltä piti-tilanteiden raportoinnista tarjotaan lounas.
 
Palkitsemisella on haluttu osoittaa, että turvallisuusasioiden kehittäminen on koko yhtiötasolla tärkeää ja siksi siihen panostetaan muutenkin kuin pelkällä sanallisella kannustuksella.
 

Onhan täällä voinut ennenkin sanoa suoraan, jos on ollut vaaratilanteita. Mutta kyllä niitä ideoita varmaan tulee enemmän, kun niistä myös palkitaan. Jos on vain sanonut jotain, se on voinut myöhemmin unohtua. Kun ideat laitetaan ylös, ne saadaan vietyä myös eteenpäin, Joni Turkka tuumii parannuksia.

Rauhoitettu kulttuurikohde nimeltä saha

 
Tehdasalue pihoineen on riskialtis ympäristö myös sahan ulkopuoliselle kulkijalle. Vaikka 100 vuotta täyttävän Iisveden Metsä Oy:n historia Jauholahden pohjukassa kiinnostaisi kovasti historiallisena ja luontorikkaana kulttuurielämyksenä, niin kyläily sahamiljöössä tulee tehdä aina sovitusti.
 

Saha-alueelle tuleminen ilman lupaa on kiellettyä. Minulla on tapana noutaa vierailijoita henkilökohtaisesti parkkipaikalta, jos he ovat tulossa esimerkiksi tutustumaan sahaan tai myymään meille mattoja. Tämä on osa meidän vierailijaohjettamme ja toimintakäytäntöjämme, Uuttu napakasti muistuttaa.

 
Tonneja painavaa pyöräkonetta tukkipihalla päivittäin ajava Kari Snellman on samoilla linjoilla Uutun kanssa.
 

Jos tukkipinon takaa ilmestyy yhtäkkiä joku lintubongarin pikkuauto eteen, niin kyllä siinä tiedetään, kumpi yhteenotossa häviää, Snellman havainnollistaa esimerkin.

 
Uutun mielestä nykytilanteesta voi kiitollisena koputella puuta, kun sen suhteuttaa koneiden ja satojatuhansia kuusimotteja käsittäviin vuosituotantomääriin. Isoin kiitos kuuluu kaikille ihmisille, jotka antavat panosta omilla toimillaan ja huomioillaan joka päivä.
 

Minusta meillä on täällä tosi joustavasti toimiva, idearikas ja kehityshakuinen porukka. Turvalliset työolot ovat työntekijöiden hyvinvoinnin edellytys. Siksi turvallisuus on meidän kaikkien yhteinen etu ja ensiarvoisen tärkeää, Uuttu summaa loppuun.

 
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit lukaista miten pitkäaikainen hallintoneuvoston puheenjohtaja Ilmari Airaksinen luonnehti 100-vuotiasta Iisveden Metsää yrityksenä tästä.

Sahurit eivät jää nalkkiin

 
Alkukesän aurinko loimottaa Savossa ja Kuopio-Hallin kupeissa kuhisee. Nuorisoa on paikalla kuin Elastisen konsertissa. Tänään ei kuitenkaan räpätä lipat vinossa, vaikka taustapoppi hiekkakentän nurkalta kaiuttimista ulos humiseekin.
 
Tämä päivä on omistettu taitaville nuorille ammattikoululaisille, jotka näyttävät taitojaan ja oppejaan tuleviin työtehtäviinsä. Metsäalan suorituspaikalla on yleisön huomion suhteen jopa epäreilu kilpailuetu, kun järkälemäisten metsäkoneiden kourat kahmivat keskijäreitä ja kauniita kuusitukkeja kuormatilaan.
 
Sahausrastipaikan tukeissa komeilevat savolaismetsistä tutut vihreät pinolaput Iisveden Metsä Oy:n logolla. Taitaa olla ehtaa Piimän tavaraa työstössä.
 
Mutta miksi sahausrasti? Kourallahan niitä tukkeja oikeisiin mittoihin katkotaan?
 

Sahan käytön osaaminen kuuluu tutkintovaatimuksiin. Koskaan ei tiedä, milloin metsäkonekuski joutuu turvautumaan moottorisahaan ja silloin se taito täytyy vaan osata. Voi tulla esimerkiksi voimakas myrsky, jonka seurauksena metsäkone jää nalkkiin tai vajaa laani, josta täytyy poistaa muutama puu. Vaikka sellaista ei tapahtuisi juuri tänään, todennäköisesti se päivä on tulossa, perustelee lajivastaavana kilpailijoiden suorituksia tarkkaileva Aki Taskinen.

Tervetuloa alalle – Muista ostaa kumikengät!

 
Metsäkonekoulutuksen opettajana Savon Ammattiopistolla toimivalla Aki Taskisella on itsellään pitkä puukauppakokemus ja ymmärrys, millaisia ovat hyvän metsänhoidon ratkaisun paikat. Mittaamisosaamisen merkitystä kannattaisi hänen mielestään korostaa nykyistä enemmän.
 

Osa ihmisistä tyytyy vain toteamaan, että silmä on kyllä harjaantunut näkemään kaiken tarvittavan. Maapohjan tai runkoluvun laskeminen ovat kuitenkin aivan eri asioita, Taskinen heittää esimerkin.

 
Aluekarttojen ja leimikoiden merkitseminen digitalisoituu jatkuvasti. Kun ennen kaikki suunnitelmat olivat paperisilla arkeilla metsänomistajien piironkien laatikoissa, nykyisin tieto kerätään päidemme yläpuolella hyrisevistä satelliiteista.
 

Sanoisin, että vain viisi kymmenestä leimikosta rajataan nykyisin punaisilla merkkausnauhoilla. Ainoastaan joissain alueen reunoissa voi olla merkinnät. Metsän henkilökohtainen tuntemus on kuitenkin edelleen tärkeää, sillä digitaalisesta kartasta et voi täysin varmistua asioiden todellisuudesta. Metsäammattilaisen täytyy jatkossakin kumikengät ostaa, Taskinen sanailee naurahtaen.

 
Kilpailijoiden tehtävärasteihin kuuluvat mm. metsäkoneella sekakuorman tekeminen ja korjuutyön suunnittelu kentän laidalla sijaitsevassa simulaattorikopissa. Ulkopuolella heijastuvasta näytöstä avautuu digitaalinen metsämaisema, josta suorituksia pääsee tarkkailemaan.
 

Simulaattorilla tehdään metsänkorjuusta suunnitelma. Simulaatiossa on maa-alan mukaiset maaston vaihtelut ja korkeuserot, kuten oikeissakin metsissä. Simulaattori on suunniteltu niin, että se vastaa täysin todellisia olosuhteita yksi yhteen. Suunnittelukyky on iso osa metsäkoneammattilaisen taitoa. Se ratkaisee lopulta koko työn onnistumisen. Se on syy, miksi toinen kuljettaja on vain toista nopeampi, vaikka puumäärät ovat samoja, opettajana ja myös metsäalan työelämämentorina toimiva Pekka Dahlqvist havainnollistaa.

Vähemmän rasvainen omaisuudenhoitaja maisemakonttorissa

 
Molempien opettajien mielestä yleinen mielikuva metsäkonetyöstä voi olla varsin perinteinen ja pelkistetty.
 

Usein kuvitellaan, että töissä ollaan rämpimässä metsässä haalarit päällä kainaloita myöten rasvan peitossa. Oikeastihan metsäkone on kuin toimisto. Maisemakonttori, jossa on omat jääkaapit ja uunit. Työ on aktiivista päätöksentekoa. Eräs lentokonealalta metsäkoneenkuljettajaksi opiskellut ammattilainen kerran kertoi tekevänsä enemmän päätöksiä metsäkoneen kuin hävittäjän puikoissa, Taskinen kuvailee todellisuutta.

 
Hänen mielestään Taitaja2024.-kilpailun kaltaiset suurtapahtumat ovat loistava näyteikkuna suuren yleisön tietouden lisääntymiseen ja työhön, jota ammattilaiset päivittäin metsissä tekevät.
 
Opettajat ovat tyytyväisiä siihen, miten hyvin metsäala on onnistunut pitämään pintansa ja vetovoimansa nuorten opiskeluinnon suhteen. Savon Ammattiopiston edelliseen koulutukseen oli viimeksi 62 hakijaa, joista 48 valittiin koulutukseen. Mistä kiinnostuksen säilyminen johtuu?
 

Yleinen runsas metsäkeskustelu vaikuttaa siihen. Näen tosi positiivisena asiana, että tästä alasta puhutaan paljon. Tässähän sinä pääset juuri tekemään sen asian kanssa ihan konkreettisesti töitä ja vaikuttamaan, Taskinen korostaa.