”Kun puhtaasta sydämestään tekee hommaa ja on itselleen rehellinen, kaikki asettuu paikalleen” – Haastattelussa Iisveden Metsä Oy:n uusi tuotantojohtaja Sami Juntunen

joulu 12, 2022

Yhdessä paremmiksi – Iisveden Metsä Oy lanseerasi yhtiön arvot
Lokakuussa Iisveden Metsä Oy:n tuotantojohtajaksi nimitetty Sami Juntunen tunnetaan työporukassa lempinimellä ”nakkikone”. Miten tarina nimityksestä on syntynyt ja mitä Juntunen ajattelee uudesta työtehtävästään?
 

S. Juntunen ja Amerikan valloitus

 
Sami Juntunen on rantautunut juuri Atlantin takaa Suomeen. Jet lag on pistänyt vuorokausirytmin palaamaan rapakon takaisista asetuksista kotimaiseen elämänkulkuun.
 
Juntunen osallistui yhdessä työkaverinsa Juha Salon kanssa Wood Safarille, jossa he pääsivät yhdessä muun kansainvälisen retkiryhmän kanssa tutkimaan ja seuraamaan Yhdysvaltain ja Kanadan sahausprosesseja lähietäisyydeltä. Millaisia eroja ilmeni?
 

Monella Amerikan sahalla ei ole ollenkaan tukkilajittelua. 16-metriset rungot sahataan oikeisiin mittoihinsa vasta paikan päällä. Pätkät otetaan pois runkojen aluista ja lopuista. Meillä Suomessa kaikki ostettu pyritään käyttämään hyödyksi kokonaan, Juntunen kuvaa käyttösuhteeseen ja prosessiin liittyvää eroavuutta.

 
Tuumamittojen käyttäminen tiputtaa pois pelistä myös kaikki mitta-asteikon välimaastosta sahattavat pituudet ja dimensiot.
 
Toinen uuden mantereen kummallisuus on paikallisen sahatuotannon höyläämisinto.
 

Meillä Suomessa kaikki tavara sahataan heti oikeisiin mittoihin ja se myydään sitten höyläämöille. Amerikassa sahaus tehdään ensin reilusti ylimittaan ja sitten vasta höylätään oikeaan kokoon. Sahat saattavat ostaa jo kertaalleen höylättyä rimaa ja höylätä sitä vielä vähän lisää, Juntunen selostaa selvästi huvittuneen oloisena.

  

Iisveden Metsä Oy | SoMe reality

Kaatron, kirjoitusten ja Karjalan kautta savolaiseksi nakkikoneeksi

 
Sami Juntunen kiinnostui metsäkonekuljettajan hommista jo Heimolan kyläkoulun ja Kaatron perusasteita kahlatessaan. Vanhemmat puhuivat hänet kuitenkin valitsemaan ylioppilaspolun.
 
Lakitusten jälkeen, Sami haki opiskelemaan metsätalousinsinöörin tutkintoa Joensuuhun ja Värtsilän Kampukselle. Kolmen ja puolen vuoden opintorupeama sujui serkun yläkerrasta käsin. Karjalaiskulttuuri jäi Samin mieleen puheliaisuudestaan.
 

Senkin muistan hyvin, kun kävin kaupasta ostamassa nuudelipussin. Kaikki laskivat minut kassajonossa ohi, Juntunen heittää esimerkin paikallisesta kohteliaisuudesta.

 
Joensuun keikalla Juntunen kohtasi koneinsinööriopiskelijan, joka työskenteli Iisveden Metsä Oy:n kesäpoikana. Ovi avautui pian Samille, kun opiskelukaverin matka jatkui seuraaviin kuvioihin.
 
Juntunen päätti soittaa Sami Matilaiselle ja ilmaisi itse kiinnostustaan kaikkiin tarjolla oleviin hommiin. Tämä oli lähtölaukaus nykyisen lempinimen synnytyskertomuksessa.
 

Sain hyvän kuvan linjastotöistä. Tein toimihenkilöharjoittelun metsäpuolella ja työnjohdossa. Olen tuurannut lähes kaikkia työtehtäviä, mitä voi tehdä, Juntunen kertaa

 
”Nakkikone”-tittelin alkuperä on kotoisin toimitusjohtaja Tommy Lindströmin suusta. Juntunen pitää nimitystään pelkästään positiivisena asiana ja merkkinä siitä, että hän voi auttaa omaa työyhteisöään lähes kaikessa.
 
Tänä vuonna avautui tilaisuus toimia myös työpaikan filmimannekiinina, kun uuteen ”Iisvesi-Posse ja Vihreän Aarteen Metsästys”-realitysarjaan tarvittiin nopeasti yksi stuntman. Kukapa muukaan olisi tullut tuuraajan saappaisiin mieleen.
 

Ensimmäinen virallinen oma työtehtävä – ja heti johtajaksi

 
Sami Juntunen on kiertänyt kirjaimellisesti lähes kaikki mahdolliset työtehtävät läpi ja lokakuussa alkanut tuotantojohtajan pesti on virallisesti hänen ensimmäinen oma työroolinsa. Millaisia ajatuksia uusi luottamustehtävä herättää?
 

Olen ollut aina kiinnostunut prosessien kehittämisestä, käyttösuhteiden ja ajoaikojen laskemisesta. Työskentelykokemus suunnittelusta ja työtehtävistä ovat valttikortteja tuotantojohtajan työhön. Tässä pitää 100 % ymmärtää, mitä tapahtuu. Aina voi suunnitella kaikenlaista, mutta suunnitelmat pitää pystyä myös toteuttamaan, Juntunen huomauttaa.

 
Onko vanhempien hissipuhe ylioppilaslakista ja tuuppaus lukion suuntaan osoittautunut sittenkin kultajyväksi?
 

Hyvin erilainen urapolku olisi voinut olla, jos olisin mennyt ammattikouluun. Minulla on ollut matkassa tuuria. Mutta olen myös halunnut näyttää itse, että haluan mennä eteenpäin, Juntunen kuvailee tuntojaan.

 
Kehityksen nälkää ruokkii oikea motivaatio, joka kumpuaa aidosti omasta sisimmästään. Juntunen uskoo, että sitä muutkin arvostavat.
 

Kun tekee puhtaasta sydämestään hommaa ja on itselleen rehellinen, kaikki kyllä asettuu paikalleen, hän kiteyttää kaiken lopuksi yhteen.

 
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit käydä tekemässä pienen tutustumiskierroksen sahalla Juntusen, Sami Matilaisen, Ari ”Sensei” Väätäisen ja Jani Silkkolan johdolla TÄSTÄ.

Iisveden Metsä Oy | SoMe reality
Tilaa piimäposti

Tilaa Piimäposti sähköpostiisi