Veisto käyntiin ja 700 mottia läpi

 
Kukko on Iisveden maaseutunavettain akkunalla hädin tuskin vielä isäntäväelle kiekaissut, kun Jani Silkkola on jo saapunut herkistelemään Piimän ”Veiston” uuteen aamuvuoroon.
 

Puoli kuuden maissa saavun paikalle. Teen tarvittavat mittaukset ennen kuin laitan vehkeet käyntiin. Tavoitteena on, että saha pyörii heti kuudesta alkaen. Siksi aamuvuorossa on puolen tunnin ennakko. Keskimäärin sahaamme päivässä noin 700 mottia eli yhteensä noin 10 000 tukkia kahden vuoron aikana, Silkkola rupattelee.

 
Kopin näkymä on kuin tv-studion ohjaamoon olisi tupsahtanut, sillä näyttöjä on edessä useampaa sorttia. Samoin ohjauspöytiä erilaisine kytkimineen ja nappuloineen. Mitä tapahtuisi painamalla vasemmalla pöydällä näkyvää ylintä punaista nappulaa?
 

Se on ”hätä seis”-nappula. Eli sillä pysäytetään tämä saha. Muille laitteille on täällä vielä omat ”hätä seis”-nappinsa, Silkkola vastaa ja viitilöi samankaltaisien nappien suuntaan oikealle puolelle kädellään.

 
Keskimmäistä näyttöä seurataan vuorossa eniten. Siitä pystyy tarkkailemaan koko sahauslinjaa tavaran matkaa tukkipöydältä ylös linjaan nousevalle kiramolle saakka.
 
Silkkolan ”lälläri” eli radiopuhelin kohahtaa työpöydällä ja toisesta päästä kuuluu säätöohjeita. Seuraavaksi on tarkoituksena vaihtaa asetetta pintalaudan hienosäätöä varten. Kuinka kauan asetteen vaihtaminen tyypillisesti kestää?
 

Pelkän asetteen vaihtaminen kestää käytännössä noin 5 minuuttia. Mutta sitten kun otetaan huomioon kaikki sahatavaraan vaikuttavat tekijät eli asetepakka, särmäyskurso ja lautaohjuri, niin puhumme sellaisesta 15 minuutin ajasta, Silkkola selventää.

Talvella yhdellä pakalla ajettava sahausmäärä noin puolittuu, koska talvella puut ovat jäisiä ja kahdenkymmenen asteen pakkasen purema puu oikein kilahtaa kiramolle tippuessaan. Siinä on oikeasti kova kovaa vasten! Silkkola selostaa.

Käsipäiväntutulle ykkösterää karnevaaleilta?

 
Uusi asete on paikallaan. Pian sahurin kopin uksi aukenee, sahalinjan työn pauhu tervehtii käytävästä hetkellisesti kopin äänimaisemaa ja sisään astelee Silkkolan työparina terämiehenä eli ”tellärinä” työskentelevä Niko Hämäläinen.
 
Silkkola ja Hämäläinen ovat työskennelleet tiiviissä yhteistyössä jo kohta 10 vuoden ajan. Kaksikko on ehtinyt testaamaan mittaamattomasti uusia ideoita, joilla sahausprosessia voidaan parantaa.
 

Kaikki onnistuneet kokeilut ovat helpottaneet tätä meidän työtämme tosi paljon. Vaikka me olemmekin 10 vuoden ajalta tämän sahan kanssa jo vähintäänkin ”käsipäivän tuttuja”, niin joka vuosi me löydämme siitä jotain uutta, josta voimme oppia lisää, Hämäläinen avaa työskentelyfilosofiaa.

 
Esimerkiksi puruimurin toiminnan optimointi on ollut tarkkaa tutkimista. Puruimurin tehtävänä on imeä purut ja sahauslastut pois sahausraosta. Talvella kylmä lastu on helpompaa kauraa, mutta kesäkosteilla millin paksuinen lastu saattaa turvota kolminkertaiseksi. Riittämätön puruteho tukkisi raon ja tylsyttäisi teriä, koska puhdasta sahauspintaa keskijäreään kuusitukkiin olisi vähemmän tyrkyllä.

Yksi sahurikaksikon tärkeimmistä kehitysprojekteista koskee nykyistä jakosahan terän kehittämistä ja suunnittelua yhdessä nykyisen terävalmistajan kanssa. ”Graalin Malja”, kuten he sitä juhlavasti tituleeraavat.
 
Lujan ja peräti puolen millin tarkkuuteen tavaraa siivuttavan terän syntytarinassa on palanen sopivaa sattumaa, mutta samalla myös ratkaisevan tärkeää avoimuutta uudelle ajattelulle.

Tapasin paikallisilla Mansikkakarnevaaleilla vanhoja tuttuja ja rupesimme siinä juttelemaan, että mitäs me nykyisin kukin työksemme tehdään. Kerroin tästä omasta työstäni ja sitten yksi tuttavistani totesi olevansa itse töissä terätoimittajalla. Hän kysyi, että saako antaa tuoteluettelon ja minä vastasin siihen, että mikäs siinä, Hämäläinen muistelee.

 
Kaksikko myöntää näin jälkikäteen, että ensimmäinen usko kokeilun onnistumiseen oli sortiltaan melko horjuvaa, mutta terät osoittivat ajan myötä kyntensä. Ne alkoivat kestämään ja pysymään terässään pidempään kuin aiemmat! Kuinka usein terät tyypillisesti tarvitsevat teroitusta?
 

Jakosahan terät käyvät ulkopuolisella palveluntarjoajalla teroituksessa. Lähetti käy Jyväskylästä hakemassa terät teroitusta varten kolmen viikon välein. Ennen väli oli kaksi viikkoa, mutta nyt kokeilemme tätä kolmen viikon rytmiä. Kun olemme kahdestaan työvuoroissa, niin teroitus itse ei olisi oikein järkevää ajankäyttöä. Kirvespalaterät ja särmäpalaterät teroitetaan itse, Silkkola aukaisee.

Sekuntien ja millien taidetta sopivasti haastaen

 
Ennen muinoin 80-luvulla ja raamisahalla kuusitukkien työstö ja yhden tukin läpimeno raamilla saattoi viedä minuutteja. Millaisesta ripeydestä nykyisin puhutaan?
 

Karkeasti sanoen, pyöreä puu muuttuu sahatavaraksi tuossa linjassa ainoastaan kahden metrin matkalla. Maksimivauhti sahakoneella on puoli metriä sekunnissa eli pituuden mukaan aikaa kuluu vain noin pari kolme sekuntia, Hämäläinen laskeskelee ja muistelee, että yhden päivän nykyinen sahausennätys on noin 14 500 tukin kieppeillä.

 
Ennen sahan nieluun sukeltamistaan, tukki joutuu 3d-mittauksella skannatun läpimittauskuvansa perusteella pyörittäjäksi kutsuttuun laitteeseen, joka kääntää tukin oikeaan asentoonsa eli niin sanotusti ”banaaniksi”. Tukki kun ei tavallisesti ole täysin tikkusuora, vaan johonkin suuntaan hieman kaareva.
 

Kun sahurin kopissa tai terähuoneessa vuoroin kehityksen kukkaset päänupissa sinkoilevat, niin onko työparilla koskaan keskinäisiä näkemyseroja?

No on! Kun toinen esittää jonkun väitöksen, niin heti haluaa nähdä todisteita miksi väite pitää paikkansa. Toinen meistä saattaa tyrmätä ensin idean täysin. Sitten käy vähän aikaa mietiskelemässä tuolla teräkopissa ja tulee sitten huikkaamaan, että saattaahan tuossa olla ihan järkeä, Silkkola naureskelee.

 
Kuten sanonta hämäläisyydestä kuuluu, joitakin asioita pitää pohtia kaikessa rauhassa ja hartaudella. Savolaisten sanomisistahan vastuu on myös tunnetusti kuulijalla, eikä näillä nurkilla ole suinkaan epätavallinen piirre haudutella ja nukkua vähintään parit yöt yli.
 

Sen vuoksi tämä touhu on kehittynytkin, kun me haastamme toisiamme. Aina on sopuisasti kuitenkin töistä lähdetty kotiin, Hämäläinen heittää oman arvionsa näkemyserojen tärkeydestä.

Millin kymmenysten linjauksilla tarkkaa mittatilauslaatua

 
Ihmisillä tuppaa joskus olemaan sellainenkin mielikuva nykypäivän sahurin työstä, että työpäivän kulku luistaa ruutuja tuijotellen kuin mitäkin Netflix-sarjaa kotisohvalla katsellen. Mutta miten on asian todellinen laita?
 

Tämä menossa oleva asete taitaa nyt olla tällä viikolla vasta neljäs, kun ei tarvitse tehdä mitään isompia säätöjä. Jos tähän työhön suhtautuisi siten, ettei asiat ole ihan niin justiinsa, niin sittenhän se työ olisi sellaista, Hämäläinen pohtii.

 
Sahurin kopissa on otettava koko ajan huomioon Suomen ilmaston eksoottinen rikkaus eli neljä vuoden aikaa ja ymmärtää puun käyttäytymistä.
 
Kaksikko linjaa sahaa itse ja vuosien saatossa millin kymmenyksien tarkkuuksilla löydetyt konstit ovat mahdollistaneet äärimmäisen mittatarkan ja laadukkaan lopputuloksen kehityksessä. 0,05 millin ero jossain säädössä pieleen tuskin kovin kummoiselta jonkun ulkopuolisen korvaan kuulostaa, mutta kaksikon mukaan lopputulokseen liittyvä ero on silloin ihan huomattava.
 
Arjen suolaa ja sokeria työssä tuo juuri uusien mahdollisuuksien määrätietoinen etsiminen ja haasteiden ratkonta.
 

Me olemme molemmat sen verran kilpailuhenkisiä ihmisiä, että me lähdemme joka vuoroon ottamaan irti kaiken sen, mikä tänään on vuorossa otettavissa, Hämäläinen ja Silkkola tiivistävät lopuksi nippuun meiningin nimen.

 
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit vilkaista mitä sahatavaralle tapahtuu sahauksen jälkeen linjassa kolmen linjan luottopelurin johdolla. Lue juttu tästä.

Kun Saita tarkoittaa viisaskatseista anteliaisuutta, konttorirahatkin karttuvat perästä

 
”Tavataanko mäellä?” ei ole kysymyksenä sangen vierasta kuultavaa Iisveden Metsän tontilla. Tapaamispaikan sijainti on silloin työporukan kesken selvempi kuin pläkki, vaikka hieman vieraamman korvaan se voisi viitata oikeastaan mihin nyppylään hyvänsä.
 
Ylväänä tonttia tarkasteleva Piimän perintöhistoriallinen ja legendaarinen konttorirakennus viettää kohta omat 100-vuotispäivänsä, sillä rakennusmestari Otto Suihkosen suunnittelema tontin keskipiste valmistui yhtiön käyttöön jo loppuvuodesta 1927.
 
Moni seutukuntalainen on sahan konttorista vähintäänkin kuullut. Moni myös jopa vieraillut, sillä saha on itsessään ollut yli 100 vuotta koko Iisveden alueen työelämän suuri sydän.
 
Alun pitäen sahan toimintaa johdettiin Suonenjoen kirkonkylällä sijaitsevalta Osuuskaupalta käsin. Tarinan mukaan, sahan alkuvuosien investointirahojen niukkuus oli sitä luokkaa, että sahakonekin saatiin hommattua vasta yhden yhtiön osakastilallisen ja hallintoneuvoston jäsenen, karttulalaisen Saitan tilan isännän Paavo Maukosen laitettua omat tiluksensa pankkivekselin pantiksi.
 
Saha oli paikallisten metsänomistajien yhteinen ponnistus jo silloin ja sitähän se on yhäkin yli 400 metsänomistajan voimin.
 
Kertoman mukaan, juuri taloudellisten varojen riittämättömyys oli pääsyynä siihen, miksi oman hallintopytingin pystytys otti aikaa kolmen vuoden verran osakeyhtiön perustamisen perään.

Kotoisat on tilukset, lähes puolen vuosisadan takuulla

Kun hieman sinapin sävyä henkivän rakennuksen puisesta etuovesta katsahtaa tänään sisään, aulassa on vastaanottamassa välittömästi arvokas ja samalla hyvin lämpöisä tunnelma.

Kodikkuutta konttorimiljööseen maalaa se tosiasia, että mäellään savolaisten talvien viimat ja suviset auringonporotukset vankkumattomasti kestänyt rakennus toimi yhtiön toimitusjohtajien kotina.

Konttori on remontoitu vuonna 1965, jolloin oman käsitykseni mukaan toimitusjohtajan asunto muutettiin konttoritiloiksi. Silloin toimitusjohtajana toimi Arvo Tanhuanpää. Olettaisin hänen olleen viimeinen toimitusjohtaja, joka asui konttorin alakerrassa. Yläkerrassahan asusti viimeisimmäksi pidempään konttoripäällikkö Helvi Hakkarainen, joka jäi yhtiön palveluksesta eläkkeelle vuonna 1997, nykyisin johtajan huoneesta tavattava toimitusjohtaja Tommy Lindström kertoo.

Lindströmkin toteaa yöpyneensä rakennuksessa muutaman kuukauden verran siihen aikaan, kun hän siirtyi tehtävään vuonna 2006 kapulan eteenpäin ojentaneen Matti Virtasen manttelinperijäksi.

Johtajan kamarin takaseinällä koreilee yhtiötä luotsanneiden aiempien toimitusjohtajien ja hallituksen puheenjohtajien henkilökuvapotretteja. Niistä tarkkasilmäisempi tunnistaa mm. Tapio H. Sivosen, joka oli konttorin viimeisen asukin eli Tanhuanpään seuraaja. Tunnistatko alta muut?

Perinteikkään ja lämpönsä pitävän kakluunin vierelle on oikealle seinälle aseteltu Sanni Sainion taideteos ”Kuusimetsä”, jonka Metsäntuottajat Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sainio ojensi viime vuonna Piimälle 100-vuotisjuhlavuoden huomionosoituksena.

Tilipäivä koittaa, kun konttorin ovi aukeaa…

 
Konttorirakennuksella on monien muistoissa varsin lämmin paikka ihan siksikin, että ovista sisälle astuminen meinasi hyvin usein samalla myös urakoista karttuneen palkkapussin kuittaamista.
 
Menneiden vuosien käteisvarain liikuttelun symbolina näkyy yhä pitkän käytävän päässä sijaitseva yhtiön ikioma kassaholvi, josta kilisevä ja riihikuiva ostospaperi on nyt jo vaihtunut vuosien varrella liudalliseen arkistomappeja. Tätä ”aarrekammiota” pitkäkyntisen tuskin kannattaisi enää vaivautua tiirikoimaan.
 
Sahatoiminnan tilinteon kannalta rakennuksella on tänäkin päivänä hyvin jämpti virka, sillä konttori toimii hallinnon ja myynnin täysvarusteltuna työskentelytilana. Ilman heidän panostaanhan yksikään tilaus taikka asiakasmaksu ei edes kilahtaisi tekoon ja lopulta kassan pohjalle.
 
Konttorilta aamuvarhaisella yhytetyn laskutusjohtaja Kati Hämäläisen mukaan, etätyöskentelykin on nykyisin hallinnon töissä ihan arkipäiväisesti mahdollinen ja käytetty vaihtoehto. Kiitos sähköisten järjestelmien ja modernin tiedon liikkumisen.

Metsäosaston kamarin jälkeinen avara sali palvelee tänään esimerkiksi tapaamisten, sisäisten kokousten tai sahavierailujen kokoontumistilana. Huoneen nurkassa nostalgia ja moderni aika kohtaavat, kun entiselle johtajan työpöydälle asetellussa puhelimien rivistössä on edustusta pyöriteltävästä, kuplamaisen muotoisesta lankapuhelimesta 90-luvun nokialaiseen. Se malli, joka ei pudottamisesta paljoakaan hetkahtanut. Korkeintaan akku irtosi!

 
Työpöydän vasenta vierustaa sisustaa näyttävä ilmakuva sahasta ja edessä näkyy uusinta viestinnän teknologista aikaa kertova ”Iisvesi-Posse Ja Vihreän Aarteen Metsästys”-juliste. Kyseessä on jännittävä saharealitysarja, jonka kaikki jaksot voi löytää tänään älypuhelimellaan Iisveden Metsä Oy:n virallisesta Instagramista tai Facebookista.
 
Lipaston laatikoista löytyy todellisia helmiä. Sieltä voit nostaa kätösiisi albumin, jos toisenkin. Niihin on taltioitu täysin ainutkertaista ja korvaamatonta kuva-aineistoa sahan elämästä ja työn rytmistä kaikkien näiden vuosikymmenten halki!

Harvassa yhtiössä lähitienoilla voisi varmaan ehostaa palaveritunnelmaa lyömällä halkoa uuniin. Konttorinmäelläkään se tuskin olisi enää aito mahdollisuus, vaikka entisaikaan konttorin väen vilut kurissa pitänyt leivinuuni pitääkin kahvihuoneessa taukolaisille edelleen seuraa.

 
Ja vaikka asian tola olisi toisinkin, niin tanakasti ja arvokkaasti mäellään palveleva ja ”K”-kirjainkyltillä karttoihin ja seinustaan signeerattu konttorirakennus tuskin yöpuuta enää satunnaiselle kulkijalle tarjoilisi.

Taloa ylläpitävät energiaratkaisut ovat seuranneet aikaansa ja päivittyneet pitämään arvorakennuksen tasaisessa lämmössä ja ilmanvaihdostakin hyvää huolta.

 
Viimeiseksi epävirallisesti arvelluksi vuorokauden vaihtajaksi sen pellitetyn katteen alla jäänee muinoin paikkaa nukkumasijanaan käyttänyt sahan kunnossapidosta vastaavan paikallisen Tepi-Servicen Teemu Pirkkala.
 
Esittelykierros on tullut päätökseen ja on tullut aika kiittää seurasta. Seuraavaa Piimäpostia odotellessasi, voit lukaista, mitä paikallisten Iisvesi-seuran ja Suonenjoki-seuran väki tarinoi Iisveden historiasta. Miksi paikkaa kutsuttiin myös ”pielavetisten ameriikaksi”? Lue juttu tästä.

Rataa kuntoon ja vararehtori pääosaan!

Pakkasen paukuttelemassa alkutalvessa saimme ystävällisen yhteydenoton yleissivistävästä naapuristamme eli 100 vuotta täyttävästä Iisveden Alakoulusta. Lieneekö sattuma vai tarkasti nikkaroitu tarkoitus: Tuumasimme puolin ja toisin olevamme ikivihreät ikäkaverukset!

Alakoulun avoimien ovien juhlallisuuksia ja kevättä odotellessa oli kytenyt idea, että lasten ja nuorten liikkumiseen laadittua Opinpolkua voisi hiukan stailata uudella täytteellä reippailijain kenkäin alle.

No mikäs siinä, tuumasimme: Puruhan on sahausprosessissa joka tapauksessa kehkeytyvä sivutuote ja periaatteemme on hyödyntää metsäosaston tontillemme hankkimasta annistamme 100 % kaikki. Näin saimme yksissä tuumin Opinpolun hienoon uuteen iskuun! Kyllä nyt kelpaa reittiä ympäri kirmata, niin nuorison kuin opettajakaartinkin.

Paikallisten videovisionäärien, Jason Leskisen ja Juha Rantalan kanssa aprikoimme seuraavaa: Sukupolvisen tarinanhan me jo toki tunnemme, mutta kuka sen kertoisi?

Himpun rohkeutta kerättyämme, päädyimme laittamaan vastavuoroisen viestin naapuriimme vararehtorille Keijo Roschierille. ”Ohhoh, voisihan tuo olla hauska kokemus!”, saimme paluuviestillä hieman yllättyneetkin terveiset takaisin.

Näinpä historiallinen tarinamme sai pääkertojan, joka istui tarkoitukseen kuin vankka näreen alku hyvin hoidettuun savolaiskuusikkoon. Lopputuotos näyttää nyt tältä:

Yhteisellä nuotiolla liikutukseen asti

Kevätnorojen liplattaessa pitkin Jauholahden rantoja, kuulimme naapurustomme Rantapaviljonkiin lähiaikoina suunnitteilla olevista kekkereistä. Olisivat jopa aivan ilmaiset ja kaikille paikallisille perheille sopivaksi tuumatut.

Missä määrin Iisvedellä tai edes koko maailmassa voisi olla nykyisin liikaa sellaisia hetkiä, kun vanhemmat ja lapset istuskelevat yhteisen nuotiopaikan äärellä hiillostettua makkaraa popsien, iloisen naurunsorinan säestäen?

Tottahan toki halusimme olla tarvittaville virvokkeille vauhtipyöränä yhtä lailla kuin kesäkossit taapeleiden rimoituksessa.

Lieneekö nerokas kohtalo vai laadukkaasti sorvattu suunnitelma taas: Myös tapahtuman järjestänyt Mannerheimin Lastensuojeluliiton Suonenjoen Paikallisyhdistys oli varttunut rinnallamme arvokkaasti sadan vuoden kerhoon!

”Kun näit ne kaikki iloiset lapset, hyväntuuliset perheet ja aurinko paistoi. Ihan itkuhan sitä näkyä katsellessa pääsi”, toiminnanjohtaja Heidi Lappi kertaili meille tuntojaan liikuttuneeseen sävyyn tapahtumaa jälkikäteen syksyllä muistellessaan.

Kerran kvartaalissa sahurikin ennättää viivalle

Ei liene kesäkuun lopussa lanseeratun ”Iisveden Ikiliikkuja”-historiikin julkaisun maljan poreet lasissa vielä laskeneet, kun muistimme sahauskiireiltämme yhden paikallisen ja paikkakunnalle erityisen merkitsevän kesäperinteen: Suonenjoen legendaariset Mansikkakarnevaalit ja tilaisuuden osallistua kulkueeseen. Kyllä kait tuota juhlan kunniaksi kerran viivalle 100 vuoteen joutaisi?

Konttorilta linjaan ja lastaukseen juurtunut mottomme on, että kaikki siistit, lujat ja tyylikkäät jutut tehdään porukalla. Senhän kansainväliset asiakkaammekin kokevat ihaillessaan uutta alppimajaa Keski-Euroopan laaksoissa.

Niinpä sonnustimme kokoon kokonaisen sahuriparaatin asiaankuuluvine ajokkeineen ja rustasimme plakaatit, joissa taukohuoneissamme hersyvä sananpaiskauskin saatiin näyttävästi näkösälle.

Aina kun saha soi, niin priimaa lähdetään hakemaan. Vaan silti tuuletukset olivat yllätyksestä varsin villit, kun karnevaalilavan kaiuttimista kajahti ilmoitus Piimän poppoon pokanneen näyttävimmän karnevaaliosaston tittelin!

Voitosta palkinnoksi pätkähtänyt tonnin rahapalkkio päätettiin osoittaa lyhentämättömänä Suonenjoen Kaupungin ennaltaehkäisevään nuorten päihdetyöhön.

Ykköset päälle – Sopivasti savolaista puujalkaa, muttei parketilla

Elokuun hiljalleen hämärtämään alkaneet illat toivat passelia juhlatunnelman humua, kun isolle yleisölle suunnattu avoimien ovien päivä oli takana. Oli tullut aika ripustaa hetkeksi asiakkaan laatutavarassa pitävä työtakki narikkaan ja kokoontua hetkeksi yhteen pistämään tanssijalkaa vauhtiin. Nyt otetaan ilo irti!

Illan viihdykkeestä vastasi mm. Ilja ”Jaakon poika” Teppo, joka maalasi kitaransa kera todellisenmakuisen näköiskuvan suomalaisesta ahertavasta ja lauantain lottokuponkiin satsaavasta sielunelämästä italialaisasiakkaidenkin kuulolle.

Aina on mahdollisuus siemenestä itää ja tyvestä kasvaa: Siispä pöytäkattauksen pyöreä tervehdyskorttikin oli täytetty uutta elämää pursuilevalla sisällöllä eli päivänkakkaran siemenillä.

Gaalan huipennuksena ojennettiin ansiomerkkejä yli 25 vuotta jatkuneiden työurien puolesta, joista pisimmät hipovat jo jopa puolikasta sataa vuotta!

100-vuotistaipaleen johdosta mahdollisesti yhtiölle osoitetut muistamiset päätimme osoittaa lyhentämättöminä suoraan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Suonenjoen Paikallisyhdistyksen tilille. Hyvään ja merkitykselliseen työhön yhdessä kasattiinkin komea potti, joka kohosi lopulta yli 5 000 euron suuruiseksi!

Marraskuukaan ei jätä sahuria yksin

Aamujen jo selvästi himmenneenä ja paikoin maassa valjeten, postilootaamme napsahti vielä yhdet kunnianarvoisat terveiset: Suonenjoen kaupunginjohtaja Juha Piiroinen ilmoitti, että Iisveden Metsä Oy:lle tullaan myöntämään vuoden 2024 Suonenjoki-palkinto ja palkinnon saaja julkistettaisiin vuoden loppusuoraa huipentavassa itsenäisyyspäivän juhlatilaisuudessa Suonenjoen Seurakuntatalolla.

Palkinnon myöntämisen saateperustelut kuuluivat näin:

”Paikallisten metsänomistajien perustama ja omistama Iisveden Metsä Oy omaa 100-vuotiaan historian. Tänä aikana yritys on tuonut merkittävästi työtä ja toimeentuloa Suonenjoen alueelle.
Perinteikäs saha omaa vahvan brändin ja on kansainvälisesti tunnettu yritys laadustaan. Viime vuosina Iisveden Metsä Oy on tuonut vahvasti esiin juuriaan ja samalla uudistanut perinteikkään sahatoiminnan kiinnostavuutta positiivisella viestinnällään.
Suonenjoen kaupunki voi olla ylpeä menestyvästä ja aktiivisesta yrityksestä, jonka juuret ja sydän ovat olleet vahvasti kehittämässä Suonenjoen teollista kasvua ja tulevaisuuden vastuullista menestystarinaa.”

Päätimme valjastaa huomionosoituksen vastaanottoon delegaation, joka koottiin monipolvisesti edustamaan yhtiömme puumerkkiä kaikkien sanomisten ja tekojen takana.

Paikallislehden toimittajan hämmästellessä ryhmäesiintymistä, toimitusjohtaja Lindström sen hänen nauhurilleen naulasi: ”Halutaan osoittaa, että tämä on porukalla tehtyä hommaa”.

Metsäuskottava tyyli Piimän hengessä

Yli 2 miljoonalla katselukerrallaan pienehköksi digi-ilmiöksi kohonneilla SoMe-videoilla katseita keränneet työkutimemme olivat herätelleet orastavaa uteliaisuutta, joka alkoi keväällä poikimaan yllättäviä yksityisviestejä: ”Teillä on tosi makeita vaatteita, voinko ostaa niitä teiltä?”

Avoimien ovien päivän ja gaalajuhlallisuuksien kautta arkeen takaisin laskeutuneena puntaroimme yhdessä, mitä toiveille olisi tehtävissä. Sitten se välähti: Tehdäänpäs kyselijöille ihan oma sahurin outfit!

Suunnittelukomiteamme kirkasti yhdessä uuden malliston Spirit Of Iisveden-nimeen. ”Kun puet itsesi näihin, sinunkin savotoillesi suortuu matkaan aito Piimän sahurin henki!”

Lanseerasimme uuteen metsäuskottavaan ja tyylikkääseen vaatesarjaan kuuluvan hupparin ja pipon myyntiin paikalliseen Suonenjoen Kirjakauppaan ”Iisveden Ikiliikkuja”-historiikkimme rinnalle, jonka ensimmäinen painos myytiin joulun alla hienosti loppuun. Onneksi jemmastamme löytyi vielä varakappaleita pukinkonttiin.

Uusien sonnusteiden myynnin osatuotto ja kaikki historiikin myyntituotot menevät lyhentämättömänä paikallisten lasten, nuorten ja perheiden hyväksi.

Loppusanat: Mistä nämä kertomukset versovat?

Arvoisa lukijamme. Nyt on tarinamme jatkoksi työstetty tämä 100-vuotias juhlavuosi nippuun ja katseemme kääntyvät seuraavan satavuotisen etapin raaka-aineisiin.

Perusreseptin luotamme olevan sangen toimiva: Kaikki tämä kerrottu ja kertomisen arvoinen on tarinaa ihmisistä ja heidän perheistään, jotka sitä ovat yhdessä kirjoittaneet, kirjoittavat tänään ja huomenna. Nyt ja aina.

Kiitos sinulle, kun olet ollut näiden talletettujen kertomusten äärellä kanssamme pitkin vuotta. Piimäposti käy nyt pienelle mantelinetsintätauolle ja palaa uusin pilkkein silmäkulmassa taas kuvioon vuoden 2025 puolella.

Koko Iisveden Metsä Oy:n väen puolesta haluamme toivottaa sinulle ja läheisillesi rauhaisaa joulua. Lupsakkaa ja onnellista uutta vuotta unohtamatta.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, linjan luottopelurit kertovat omasta työstään ja mikä on ollut heidän mielestään koko juhlavuoden kohokohta. Lue juttu tästä.

Linjassa on virtaa ja rytmiä kuin rock-kompissa

 
Tuorelinjan sisäänkäynnin seinustan poskella nakottaa jonollinen kylttejä. Ainakin yksi niistä kehottaa tulijaa suhteellisen topakasti suojaamaan kuulonsa. Tahdikkaana taustalta pauhaava pauke antaa pätevän perustelun sille, miksi tuorelinjan kahvitupaa kohti on suositeltavampaa astella tulpilla tilkityin korvin.
 
Sympaattisen oloisen kopperon sisällä taustapauhu vaimenee hetkiseksi, kunnes tuvan oven kahva painuu alas ja uksi heilahtaa joutuisasti auki. Sisään marssii kolme keltaisiin työtakkeihin sonnustautunutta tuorelinjan iltavuorolaista eli Sami-Petteri Matilainen, Jussi Tepponen ja Jouni Rissanen.
 
”Sampona” sahalla tiuhemmin kutsuttu Sami-Petteri Matilainen tokaisee vuoronalustuskahvien ja päällimmäisten kuulumisten porisemisen olevan linjan työntekijöiden vakiorutiini. Sumppien hörpinnän ja turinoiden jälkeen päätehtävänä on valvoa ja huolehtia linjan sutjakas liikehdintä kohti rimoitusta, kuivauskamareita ja paketointipistettä.
 

Me kääntelemme tarvittaessa lankkuja ja poistamme päällekkäisyyksiä. Tasaamon on pysyttävä sahan ja tukkikoneiden vauhdissa, että tavara etenee linjalla niin sanotusti ”nättinä mättönä”.  Mitä paremmin linjasto saadaan vuorossa rullaamaan, sitä paremmin muutkin välineet pelaavat ja samalla työn tuloskin kasvaa, Matilainen niputtaa koko idean A:n ja O:n.

 
Tasainen virtaus tarjoaa myös selityksen napakasti tahdissa kaikuvaan paukahteluun, joka soi rytmikkäästi kuin AC/DC:n rokkibiisien bassorumpu.

Servoksi kutsuttu laite tasaa tavaraa trimmerille, joka hoitaa sahauserien katkonnan oikeisiin pituuksiin. Kameralajittelun eli Finnscanin näyttö kertoo meille kappaleiden mitat ja halutun laadun, Matilainen sanoittaa.

 
Vierestä Jouni Rissanen huikkaa myös lisäyksen ”telkkarit”, josta voi seurata kameroiden kautta koko linjaston eri kolkkien tapahtumia.

Piimää jo viidennessä polvessa

Tosissaan, muttei vakavissaan

 
Oman työpaikkansa työilmapiiriä kuvastaa kovasti se, ettei kolmikon kanssa kahvituvassa kuulemisia vaihtaessa tarvitse naama pokerilla juurikaan istuskella. Huumori huojentaa sopivasti mieltä kaiken tarkkaavaisuuden tuoksinassa.
 

Töitä tehdään tosissaan, muttei vakavina, Matilainen herroista kuittaa.

 
Kolmikko pitää työssään erityisesti siitä, että työ on hyvin itsenäistä ja omavastuullista. Yhteispelin rooli on kuitenkin kaikkien mielestä tärkeää.
 
Rimoituksen Matilainen nimeää linjassa eniten stressinsietoa vaativaksi osaksi. Siellä kun saa liikkua toisinaan hyvinkin rivakasti, ettei linjasto ruuhkautuisi liiaksi.
 

Ja jos joskus sille tuntuu, niin voi siellä itsekseen päästellä enimpiä höyryjä vaikka pihalle, kun kukaan ei ole kuitenkaan näkemässä, Tepponen naurahtaa ja viittaa hetki sitten Rissasen mainitsemaan voimankäyttöön.

 
Yhtä yksittäistä kohokohtaa 100-vuotisjuhlavuoden tapahtumista linjan luottopelurikolmikko ei osaa nimetä. Kuulostaa pikemminkin siltä, että arvostus laadukkaan perustyön tekemiseen tiivistää olennaisen.
 
Seuraavaa Piimäpostia voit lukaista, millainen on Sampon isän eli Sami Matilaisen tyypillinen aamuvuoro Piimän työnjohdossa tästä.

Vitsillä sisään – Lopputuloksena vankkaa bisnestä

 
Stefano Creazzo yhytti sahatavarateollisuuden dimensiot ensimmäisen kerran jo nousujohteisen 1980-luvun loppupuoliskolla, kun hän pestautui Cora Domenico & Figli Spa-nimisen yrityksen palkkalistoille.
 
Ikähaitarilla kisatessa Iisveden Metsäkin jää sadalla vuodellaan hopeaiseksi velipolveksi, sillä Coralle sama merkkipaalu napsahti tauluun jo vuonna 1919.
 

Olin heidän palveluksessaan töissä yhteensä 20 vuoden ajan. Yritys alkoi kasvamaan noihin aikoihin tosi nopeasti. Olin ruotsalaisten ja suomalaisten havupuutuotteiden tuotepäällikkönä. Meillä oli silloin todella pitkät tuoteluettelot ja isoja tuontimarkkinoita. Esimerkiksi Afrikka, Kanada ja Etelä-Amerikka, Creazzo muistelee.

 
1990-luvun puolen välin tuntumassa, hän tutustui Metsäntuottajat Oy:n yhteistyön kautta suomalaiseen Hasaan, Kuhmoon ja lopulta myös Iisveden Metsään.
 

Myimme suomalaista mäntypuuraaka-ainetta huonekaluteollisuuteen. Aloimme silloin hoksaamaan, että kuusellekin voisi olla olemassa markkinoita. Itävaltalaiset ovat olleet suurimpia kuusitavaran toimittajia Italiassa jo kauan. Suomalainen laatu oli kuitenkin paljon, paljon parempaa. Ensimmäinen italian asiakkaamme oli Galante-niminen yhtiö, joka valmistaa esimerkiksi kattopaneeleita. Alussa kaikki tuntui jopa hieman vitsikkäältä, mutta lopulta yhteistyöstä tulikin todellista ja vakavasti otettavaa bisnestä, Creazzo tarinoi.

 
Nykyisin Italia on yksittäisistä vientimaista ”Piimän” suurin.
 

Savolaiset supervoimat saapasmaassa: Tasaisuus ja erikoisuus

 
Iisveden Metsää ja italialaisia asiakkaita yhdistävät ketterän kompakti koko ja leppoisat perheomistusjuuret. Creazzon mukaan, suurin osa tuotteita ostavista asiakkaista on pieniä tai keskisuuria perheyhtiöitä.
 

Enemmistö Iisveden Metsä Oy:n tuotteita ostavista asiakkaista on 100 % perheyrityksiä, jotka valmistavat kattopaneeleita omille loppuasiakkailleen. Tuotannosta valmistetaan myös esimerkiksi karmeja tai viinilaatikoita, mutta huomattavasti harvemmin. Pienemmässä yrityskoossa on minusta se hyvä puoli, että yritysten myyjät ovat samalla kosketuksissa tuotannon kanssa. He tuntevat ja näkevät raaka-aineen laadun vaikutukset tuotannossa itse. Myös mahdolliset ongelmat, Creazzo kuvailee asiakaskunnan tyypillistä arkea.

 
Jos Itävalta on maantieteellisesti Suomea lähempänä ja markkinan suurin peluri, niin miksi sitten italialaiset eivät ostaisi kaikkia raaka-aineitaan sieltä? Creazzolla on valmiina millintarkka vastaus:
 

Itävaltalaiset toimittajat tekevät pääsääntöisesti neljän metrin mittaista tavaraa. Meidän vahvuutemme on kyky tuottaa toimituskohtaisia, erikoismittaisia tuotantoeriä. Olemme ainoa yhtiö, joka pystyy toimittamaan niin laaja-alaisesti eri mittoja. Se on meidän supervoimamme, Creazzo linjaa.

 
Ostajat ovat toki hintatietoisia ja kookkaammat kolossit voivat isompien volyymiensa kautta käyttää hinnoittelua taktiikkanaan, mutta alussa mainittu laatu ja tasaisuus vetävät lopulta pidemmän tikun:
 

Antaaksesi hyvää asiakaspalvelua, tuotteesi on oltava tasalaatuinen. Jokaisen rekka-autollisen on oltava laadultaan vähintäänkin samankaltainen, mitä edellinen kuorma oli. Jos laatu muuttuu, asiakkaalla on itsellään ongelma. Hän ei voi silloin valmistaa aiemmin toimittamaansa laatua myöskään omalle asiakkaalleen, Creazzo naulaa.

Savolaiset supervoimat saapasmaassa: Tasaisuus ja erikoisuus

 
Iisveden Metsää ja italialaisia asiakkaita yhdistävät ketterän kompakti koko ja leppoisat perheomistusjuuret. Creazzon mukaan, suurin osa tuotteita ostavista asiakkaista on pieniä tai keskisuuria perheyhtiöitä.
 

Enemmistö Iisveden Metsä Oy:n tuotteita ostavista asiakkaista on 100 % perheyrityksiä, jotka valmistavat kattopaneeleita omille loppuasiakkailleen. Tuotannosta valmistetaan myös esimerkiksi karmeja tai viinilaatikoita, mutta huomattavasti harvemmin. Pienemmässä yrityskoossa on minusta se hyvä puoli, että yritysten myyjät ovat samalla kosketuksissa tuotannon kanssa. He tuntevat ja näkevät raaka-aineen laadun vaikutukset tuotannossa itse. Myös mahdolliset ongelmat, Creazzo kuvailee asiakaskunnan tyypillistä arkea.

 
Jos Itävalta on maantieteellisesti Suomea lähempänä ja markkinan suurin peluri, niin miksi sitten italialaiset eivät ostaisi kaikkia raaka-aineitaan sieltä? Creazzolla on valmiina millintarkka vastaus:
 

Itävaltalaiset toimittajat tekevät pääsääntöisesti neljän metrin mittaista tavaraa. Meidän vahvuutemme on kyky tuottaa toimituskohtaisia, erikoismittaisia tuotantoeriä. Olemme ainoa yhtiö, joka pystyy toimittamaan niin laaja-alaisesti eri mittoja. Se on meidän supervoimamme, Creazzo linjaa.

 
Ostajat ovat toki hintatietoisia ja kookkaammat kolossit voivat isompien volyymiensa kautta käyttää hinnoittelua taktiikkanaan, mutta alussa mainittu laatu ja tasaisuus vetävät lopulta pidemmän tikun:
 

Antaaksesi hyvää asiakaspalvelua, tuotteesi on oltava tasalaatuinen. Jokaisen rekka-autollisen on oltava laadultaan vähintäänkin samankaltainen, mitä edellinen kuorma oli. Jos laatu muuttuu, asiakkaalla on itsellään ongelma. Hän ei voi silloin valmistaa aiemmin toimittamaansa laatua myöskään omalle asiakkaalleen, Creazzo naulaa.

Una soluzione completa! Aina on mahdollisuus löytää uutta auringon alta

 
Yhdeksi arkipäiviensä tärkeimmistä työtehtävistään Creazzo nimeää uusien mahdollisuuksien metsästyksen ja italiaanojen laatuhaasteiden syvällisen tuntemuksen.
 

Me emme voi koskaan lakata panostamasta lisää aikaamme markkinoiden ymmärtämiseen, sillä maailma muuttuu koko ajan ja meillä on aina uusia mahdollisuuksia kehityskohteiden löytämiseen, hän tokaisee.

 
Iisveden Metsän pitkä historiakin on ilmakuivatun kinkun ja spaghetti bolognesen kotimaassa jatkuvuudelle luottamusta henkivä puumerkki. Toinen tärkeä tekijä on Creazzon mukaan paikallistuntemus ja ratkaisukeskeisyys:
 

Tommy Lindströmillä on pitkä historia ja syvä tietämys Italian markkinoista jo 90-luvulta alkaen. Hän käy täällä Italiassa kahdesti vuodessa, tuntee asiakkaat henkilökohtaisesti ja osaa myös puhua italiaa sujuvasti. En usko, että Suomessa on ketään toista henkilöä, joka tuntee Italian sahatavaramarkkinan yhtä hyvin kuin hän. Aina valmis etsimään ratkaisuja mistä tahansa hinnoittelun tai toimituksen välillä. 100 % ongelmanratkaisija, Creazzo yltyy ylistyspuheeseen.

Italiahan on viinien maa. Tiedät varmaankin sen. Täällä on tosi paljon erityyppisiä viinilajeja pohjoisesta etelään, riippuen minnepäin menet. Ja Grappaa. Tietysti Grappaa! Creazzo naurahtaa makeasti keskustelun päätteeksi.

 
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa, voit tutustua kansainvälisen kuusimanagerimme Pekka Sainion johdolla lisää Iisveden Metsän tuotannon vientimarkkinoihin tästä .
 

Suotta sekoittaa pakkaa, vaikka lälläri vieressä ääntelee

 
Kun muut vielä istuvat aamupalapöydissään kauhomassa kaurapuurojaan, Piimän sahalla terät ovat jo pyörimässä ja aamuvuoro rullaamassa.
 
Työnjohtaja Sami Matilainen marssii heijastinliiviin sonnustautuneena työnjohdon koppiin sisään ja viittilöi painamaan peränurkan kahvikoneesta nappulaa, meijerissä uutettua ”valkaisuainetta” sekaan toimiston jääkaapista tarjoten.
 
Omat sumppinsa hän on hörppinyt jo kotonaan ja käväissyt juuri vapauttamassa operaattorin kuudelta alkaneen vuoron ensimmäiselle kahvipaussilleen.
 

Me käymme toisen työnjohtajamme Halosen Juhan kanssa aina tarvittaessa tuuraamassa linjalla ja ottamassa oman osamme tikuista sormiimme, Matilainen murjaisee hyväntuulisena.

 
Karkeasti 10 vuotta sitten hänen ensimmäinen vakituinen työpisteensä Iisveden Metsällä sijaitsi juuri linjassa.
 

Sen kolmen, neljän vuoden aikana ehdin kiertämään käytännössä kaikki työtehtävät läpi. Paitsi lähetyksen trukkia en koskaan ajanut. Edellisen työnjohtajan eläköityessä tiedusteltiin, haluaisiko joku kokeilla tehtäviä ja minä nostin silloin käteni pystyyn, Matilainen muistelee kuutisen vuotta sitten tapahtunutta askelta työvuorojen vetovastuuseen.

 
Sahan vapaaehtoisena palokuntalaisenakin vaikuttavan Matilaisen mielestä, uteliaalla mielellä ja kylmällä päällä päivät läpäistään huomattavasti lupsakammin.
 

Jos suunniteltujen töiden etenemisessä tulee vastaan joitain haasteita, niin hermostuneisuutta ei passaa päästää tarttumaan. On vaan koitettava pysyä rauhallisena, Matilainen täsmentää.

 
Mielenkiinnon kytemää kipinää työhön pitää vuoroin kypärän ja lätsän alla työnjohdon rutiinitehtävien rinnalla seuraava vaihtelevuus, asiakkaiden tiukat vaatimukset ja ihmisten kanssa keskustelut työtehtävistä tai elämän käänteiden pohdiskeluista.
 

Exät kuuluvat vakio-ohjelmaan?

 
Työnjohdon aamu- ja iltavuoron vakio-ohjelma koostuu sahauslistoista, joihin on merkitty kaikki päivän ajalle suunnitellut sahauserien ajot.
 
Tuotantojohtaja Sami Juntunen laatii suunnitelmat myytyjen asiakastilausten pohjalta, joita Matilainen esittelee työpöydällään avonaisena pötköttävästä mustakantisesta kierrekansiostaan.
 

Tältä riviltä me näemme halutun pituuden ja dimensiot. Tässä lukee asiakkaat, kenelle kukin tavaraerä on menossa. Tässä Italiaan menossa olevassa erässä lukee esimerkiksi Ex4. Ex-luku tarkoittaa sitä, montako kappaletta lautaa yhdestä tukista otetaan, Matilainen selittää ja piirtää samalla paperille tukin päätyprofiilia kuvastavan ympyrän, jonka hän pilkkoo viivoilla neljään osaan.

 
”Lällärin” kohahdus keskeyttää opetustuokiomme toviksi. ”Lälläri” on Matilaisen pöydällä nököttävän Motorola-merkkisen radiopuhelimen lempinimi. Suunnitelmiin on tulossa muutos. Työnjohtaja hiljenee ja keskittyy kliksuttelemaan vasemmalla näytöllään näkyviä valikkoja.

Huomasimme, että meillä on tänään kaksi hyvin identtistä sahauserää. Siirrämme myöhemmäksi suunnitellun erän menossa olevan erän perään, sillä voimme sahata sen samoilla teräpakan asetuksilla. Näin meidän ei tarvitse turhaan sitä teräpakkaa töiden välissä ryhtyä vaihtamaan, Matilainen selvittää tehokkuuteen liittyvää oivallusta.

 
Sahaussuunnitelmat ovat yleensä tiedossa päivän tai muutamien päivien varoajoilla, sillä Piimän sahalla tuotantoa valmistetaan myytyjen erien mukaan mittatilauksesta. Ylimääräisten jemmojen hamstraamista varastoihin pyritään välttämään. 
 

Toki joitakin tuotteita syntyy varastoon esimerkiksi silloin, kun neljään metriin mitoitetusta tavarasta katkotaan huonot osat päistä pois ja tavara valmistetaan 3,60 metrin mittaan. Sellaiset tuotantoerät myydään meillä esimerkiksi Kiinaan, Matilainen selventää tuotannon suunnittelua.

Laatu on ykkönen – Pärreetkään ei pala, vaikka tontilta löytyy ”Roihala”

 
Laadunvarmistusta Matilainen pitää työnjohtajan leiviskän ykkösasiana, mutta kuukausittaisen tilipussin kartuttamiseen kuuluu myös työvuorolistojen suunnittelua ja yhteistyöpalavereita.
 

Maanantaisin me kokoonnumme laadun, johdon, logistiikan ja huollon kanssa käymään läpi tulevan viikon tapahtumia. Voimme esimerkiksi sopia huoltoa edustavan kunnossapitojohtajamme Juha Salon kanssa tarvittavan sahalinjan ketjun vaihtotyön keskiviikon aamupäivälle, hän kuvaa osastojen yhteispeliä.

Pätkälä on varasto, jossa säilytetään lyhyempää tavaraa. Olisiko Kalteva sitten varastona jotenkin kallellaan? Roihala on entisen työnjohtajamme Veijo Bomanin antama nimitys. Sitä en osaa sanoa tarkkaan, mistä se tulee. Pitäisi varmaan ottaa joskus ihan selvää, Matilainen luettelee ja hekottelee lempinimien taustoille.

 
Mistään tulituhosta tuskin on kysymys, sillä Iisveden Metsä on ilmiömäisesti onnistunut säästymään yli 100 vuotta isommilta liekeiltä.
 
Muuta sahan sisäpiirislangia edustavat ”pärreet”, ”pirkat” ja ”huput”.
 

Jos trukkikuski ilmoittaa minulle, että ”pärreet on vähissä”, hän tarkoittaa kuivapakettien väliin laitettavia välilattoja. Pirkat ovat rimanippujen välirimoja ja huput ovat sahatavaraerän päihin laitettavia suojia, jotka toimivat hiukan samoin kuin sinä suojaat oman pääsi takin hupulla, Matilainen suomentaa sanoja tolkun kielelle.

Elli hoitaa Tarjalle palkat

 
Samin työnjohtopestin vuosien vierähdellessä tekniikka on mennyt vauhdikkaasti eteenpäin ja Iisveden Metsälläkin uusia ratkaisuja otetaan käyttöön säännöllisesti.
 

Silloin kun minä aloitin työnjohdossa, meillä oli käytössä perinteiset tuntilaput, joista syötimme kopilla tunnit Excel-taulukkoon. Valmis taulukko lähetettiin toimistoon Vornasen Tarjalle palkanmaksua varten. Nyt meillä on ”Elli”, johon jokaisen leimaamat tunnit kirjautuvat suoraan. Se on poistanut meiltä ylimääräistä näpyttelytyötä. Ennen tulostimme ja kiikutimme sahausohjelmat linjaan. Nykyisin papereita ei enää tarvita, Matilainen luettelee näkemiään perusparannuksia.

 
Seuraavana näköpiiriin siintävistä kehitysaskeleistakin Matilainen löytää keinoja työn sujuvoittamiseen.
 

Jos saisimme tekoälyn toimimaan sahateollisuudessa oikein, voisimme siirtää tuotantojohtajan laatimat työsuunnitelmat suoraan ohjelmiksi järjestelmään, Matilainen heittää yhden näkemyksensä tulevasta.

 
Pääasia, että ST-laaduksi tituleerattua priimaa liikkuu terien läpi tarkasti ja savolaisen kuusen maailmanvalloitus jatkuu laadukkaasti kuorma kerrallaan. On tullut aika kiittää Matilaista tarinointihetkestä ja kahvista. 
 
Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voit katsastaa, millaisia ovat lähetyksen trukkia ajavan Joni Turkan mietteet omasta työstään tästä.

Nykynuorisokin tietää sen – Istutettu taimi hymyilyttää vähintään kahdesti

Lapinlahdelta kotoisin oleva metsäpalveluasiantuntijamme Santtu Korhonen oli palstalla metsänistutuspuuhissa ensimmäisen kerran jo 90-luvun loppupuolella, kun hän kokosi kasaan pukurahojaan ylioppilasjuhlia varten.

Paikka oli reilun kilometrin päässä ja kuljin siellä pyörällä taimia istuttamassa. Silloin metsät istutettiin vielä kuokalla ja avojuuritaimilla. Nykyisin apuna käytetään pottiputkea ja paakkutaimia, Korhonen muistelee ja tuumaa käyneensä myöhemminkin ihastelemassa nuoruuden aikaansaannostaan kertaalleen.

Korhosen oma poika kiteytti kerran pienenä isänsä mukana raivaustöissä kulkiessaan metsänhoidon hienouden:

Hän totesi minulle, että tässä hommassa näkee oman kätensä jäljen välittömästi. Kun istutat taimen, siitä tulee heti hyvä mieli. Toisen kerran sitten myöhemmin, kun näet sen istuttamasi metsän todella kasvaneen, Korhonen kiteyttää.

Hän on huomannut sahalle järjestelemiensä koululaisvierailuiden kautta, että samaa kasvun paloa on syttynyt upeasti seuraavallekin polvelle:

Keväällä eräs ysiluokkalainen nuorukainen kysyi minulta, olisiko meillä metsänistutustöitä. Hänen suvullaan on kyllä metsiä, mutta heillä kaikki taimet ovat jo maassa kasvamassa. Heitin pari mieleeni tullutta ehdotusta ja hän saikin ehdotusteni pohjalta itselleen kesätyöpaikan. Myöhemmin kuulemastani palautteesta päätellen, hommat olivat hoituneet oikein topakasti, Korhonen kiittelee nuorisoa aktiivisesta otteesta.

Yksivuotiaat yllättävät metsänomistajankin

Korhonen liittyi ”Piimän” rivistöön vuonna 2022 ja vastaa Iisveden Metsä Oy:n metsäpalveluiden ja metsäenergiayhteistöiden toteutuksesta. ”Piimän” uudistamispalvelulla metsänomistaja saa omalle tilanteelleen passeleimman ratkaisun uudistustöiden tarpeisiinsa.

Jotkut metsänomistajat tilaavat meiltä taimet ja hoitavat itse istutus- ja muokkaustyöt. Toiset haluavat muun palvelun istutusta lukuun ottamatta ja kolmannet koko uudistamisprosessin istutustöineen. Tyypillisesti metsänsä luona tai lähistöllä asuvat ihmiset haluavat hoitaa istutustyön itse, Korhonen listaa palvelun kolme tasoa.

Tavallisimmin uudistamispalvelua kokonaispakettina käyttävät Korhosen mukaan sellaiset metsänomistajat, joilla on itsellään joitain rajoitteita metsänhoidolle. Metsäsijoittajalla kyse voi olla välimatkasta tai oman ajan tehokkaasta käytöstä. Jollakin rajoite saattaa liittyä terveydentilaan.

Millaiset asiat ovat Korhosen mielestä metsänomistajille entuudestaan tuttuja ja mitkä asiat keskusteluissa toisinaan yllättävät?

Minusta ihmisillä on tosi hyvin tietoutta metsänuudistamisen velvollisuuksista. Puun ostajana työskennellessäni en muista yhtään kertaa kuulleeni, että joku ei olisi tiennyt sitä. Yksivuotisten taimien laatu on yllättänyt monet positiivisesti, Korhonen heittää esimerkkeinä.

Hän on itse tehnyt omissa metsissään testejä istuttamalla yksi- ja kaksivuotisia taimia samaan aikaan ja seurannut, miten ne pärjäävät toisiinsa verraten. Hän on itsekin ollut yllättynyt, miten hyvin syksyllä istutettu yksivuotinen taimi menestyy. Millaiset ovat hyvän taimen tuntomerkit?

Taimi on hyvä silloin, kun juuri-versosuhde on tasapainoisen hyvä ja paakun juuret ovat maata kohti hyökkääviä. Eivät käpertyneitä. Tummempi väri taimella on myös parempi kuin hailakka. Hailakkuus kielii veden ja ravinteiden saannin epätasapainosta kasvatuksen aikana, Korhonen syventää.

Istutustyön tilaava asiakas saa Iisveden Metsältä taimet aina valmiiksi. Silloin istutettavan taimen laatu on voitu varmistaa koko toimitusketjun ajan ja pottiputkesta pulpahtaa mättääseen aina mahdollisimman priima kuusinuorikko. Tyypillisesti tilatut istutustyöt koskevat muutamia hehtaareita suurempia istutusaloja.

Erilainen, mutta sitäkin energisempi nuori nimeltä kuusentaimi

Kuusentaimi on koivun ja männyn vastaavaan verrattuna niin sanotusti ”erilainen nuori”, sillä se kestää istutuksen talvea vasten erinomaisesti. Syksyä Korhonen pitää suotuisana ajankohtana taimenistutuksille käytännöllisestäkin syystä:

Syksy tasapainottaa sopivasti koko vuoden metsänhoitotyötä, koska istutus on silloin kevään hommista pois, hän tuumaa.

Tänä syksynä lähimetsässä kuvatulla istutusvideolla Korhonen tokaisee toisenkin, erityisesti työn lupsakkuuteen vaikuttavan syyn: Syksyllä ei ole otsalta hikikarpaloita silmiin norottavaa 30 asteen hellettä tai hyttysiä parveilemassa niin, ettei eteensä juuri näe!

Neulaset syövyttävät lämpölaitosten kattiloita. Jos vihreinä kasalle ajetut hakkuutähteet ovat isossa kasassa, se on kuin jättikokoinen lämpenevä komposti. Tiedän sattuneen tapauksia, joissa tähteet ovat syttyneet auton kyydissä tuleen, Korhonen havainnollistaa.

Avonaisella palstalla sirisee ja versoo elämän runsaus

Korhosen mielestä on pelkästään hyvä asia, että luontoarvot otetaan metsänhoidon suosituksissa nykyisin huomioon, vaikka sanalla ”avohakkuu” onkin tunteita pintaan nostattava kaiku:

Avonaisella palstalla käyskennellessä huomaa paikan monimuotoisuuden, kun kuulee heinäsirkkojen siritystä, näkee perhosia, vadelman versoja ja puolukan varpuja. Vanhassa kuusimetsässä kasvaa korkeintaan mustikan varpuja, jotka eivät edes kovin montaa mustikkaa tee. Siellä on niin pimeää. Metsien muutokset eivät näy vuodessa tai kahdessa, vaan pitkällä aikavälillä. Niin karua kasvupaikkaa on vaikeaa löytää, ettei metsä siihen kasvukeinojaan tavalla tai toisella löytäisi, Korhonen juttelee kokemuksiaan ja pohdintojaan.

Maanmuokkaus antaa luonnon omille siemenille uusia mahdollisuuksia. Näin palstalle saadaan istutetun taimen lisäksi samalla muutakin elämää kasvamaan, Korhonen vinkkaa lopuksi.

Metsän uudistamiseen liittyvissä kysymyksissä Korhonen suosittelee ottamaan rohkeasti yhteyttä metsäosaston väkeen, joka on paikallisen metsänhoidon ja metsien tuntemuksen pienoiskokoinen tietotoimisto.

Seuraavaa Piimäpostia odotellessa voitkin lukea tarkemmin metsäosaston arjesta ja palveluista tästä .

Keskijäreää kuusta järkevästi sopiviin koloihin

 
Punaisen Kalmarin haarukasta hallitusti laskeutuva paketti on juuri sujahtamassa raskaan yhdistelmäajoneuvon kyytiin. Sinikypäräinen mies heiluttelee perävaunun laidan luona vielä käsiään hieman oikealle viittilöiden ja nostaa kohta peukkunsa pystyyn hyväksyvän nyökkäyksen saattelemana.
 
Taas on yksi työvuoroon kuuluva mallinosto suoritettu, joita trukin puikoissa Piimän lastauspihalla paketteja kyytiin sovittelemasta yhytetty Joni Turkka saattaa yhteen päiväpuhteeseensa punnertaa jopa tuhansissakin määrin.
 

Esimerkiksi Kiinaan lähtevään tilaukseen voi olla lastattavana monen mittaista tavaraa eri kokoisissa paketeissa. Joku kuorman paketeista saattaa sijaita aivan varaston perimmäisessä nurkassa. Muut paketit on silloin tietenkin nostettava ensin edestä pois, Turkka avaa syitä sangen suurelta kuulostaville nostojen määrille.

 
Joskus lastauspihalle karauttaa kymmenenkin autoa peräkkäin, joiden kopeissa ei juurikaan savolaisia sutkauksia kuule. Yhteisymmärryksen löytymiseen kukkii hyvinkin luovia ratkaisuja.
 

Kerran eräs ulkomaalainen kuljettaja oli etuajassa ja hänen kyytiinsä tuleva kuorma ei ollut vielä lastausvalmis. Minä otin paperin, piirsin siihen kellon viisareineen osoittamaan oikeaa aikaa, ojensin paperin kaverille ja näytin sitten peukkua, Turkka muistaa yhden version.

 
Joni Turkan pesti Iisveden Metsällä alkoi tutun sutjakkaasti, kun häneltä löytyi passeli ratkaisu sattumalta kohtaamansa työnjohtajan pulmaan.
 

Trukkikuskin työt aloitin liimapuutehtaalla, jossa oli töissä myös nykyinen työparini Ari Suihkonen. Ari on itseasiassa opettanut minut trukkia ajamaan. Olin välissä vuoden verran metsäkonetta ajamassa. Silloinen työnjohtaja Jussi Rossi tuli minua vastaan ja kertoi, että pitäisi löytää nopealla aikataululla apuun joku sellainen kaveri, jolla on valmiiksi osaamista trukilla tehtävistä töistä ja kysyi minulta, että kiinnostaako. Olinkin sitten jo seuraavana maanantaina työvuorossa, Turkka muistelee vikkelätahtista värväystä, joka on johtanut nyt jo yli kymmenvuotiseen työuraan ”Piimän” leivissä.

Kerran eräs kuski kysyi minulta, syönkö kananmunia. Vähän ihmettelin, että mitäs tämä nyt on? Hän oli hakenut edellisen lastinsa tilalta, jossa on kanala ja ojensi minulle pari kennollista kananmunia. Kysyin seuraavalta saapuvalta kuskilta, ettei sattuisi jauhoja olemaan? Sanoin, että edellinen kuski toi jo munia. Jos vaikka päästäisiin leipomaan, Turkka muistelee tapausta huvittuneena.

 
Työ itsessään muistuttaa Jonin mielestä luonteeltaan hyvin paljon Tetris-peliä, johon näppituntumaa on haettu jo ennen trukkikorttia.
 

Pelasin pienenä 90-luvulla sellaisella harmaalla, pienellä ja laatikon muotoisella pelikoneella sitä. Kyllä minä uskon, että pelaamisesta on ollut jotain hyötyä tähän työhön. Paketit voivat olla eri levyisiä ja pituisia. Me yritämme saada ne samalla tavalla sopimaan järkevästi oikeisiin koloihinsa. Pyrimme koko ajan siihen, että jokainen lastaus tapahtuisi mahdollisimman vähillä nostoilla, Turkka selittää ja piirtää samalla paperille kuvaa kuormaamisen taiteesta.

 
Vähät nostot kuulostavat helpolta ratkaisulta. Helppous tarkoittaa usein myös samalla tehokkuutta. ”Tehokas, mutta lupsakka” tuntuisi osuvan Piimän työporukan keskuudessa hyvinkin loksahtavasti paikalleen kuvaamaan tekemisen meininkiä. Mistä se voisi johtua?
 

No eikös me savolaiset yleensäkin olla lupsakoita? Joskus on joku eteläsuomalainen kuski maininnutkin, että ihmiset alkavat kummasti rentoutumaan, mitä ylemmäs Suomessa tullaan, Turkka veistää.

 
”Palapelikuormien” suunnittelusta hän lähettää mielellään kiitosta logistiikkajohtaja Anna Paanaselle, joka vankkumattomasti luottaa hänen ja työpari Ari Suihkosen kykyihin kasata ja nostella kaikki halutut määrät kuormia kyytiin tavoiteajoissa.
 

Olkoon savolainen tai muu, aina kannattaa olla kavereita

 
Joukkuehenki puhkuu Turkan perheessä myös työpäivän tauottua, sillä hänen poikansa Jiri pelaa jääkiekkoa SuKiKan U10-ikäluokan karhunutussa.
 
Joskus Jiri viilettää myös astetta vanhemman U12-joukkueen kuusikossa harjoituksissa jäällä, kun veräjälle tarvitaan viimeistä tilkitsevää lukkoa torjuntapuuhiin.
 

Aina ei ole saatavilla tarpeeksi maalivahteja, niin hän on innoissaan menossa sinne mukaan. Se on kivaa, kun isommat lapset ”lämivät” kovempaa, Turkka kertoo.

 
Jonin mielestä lasten ja nuorten kiekkoharrastuksen parissa näkee vahvan todisteen yhteenkuuluvuuden tunteesta. Seurapaidan logosta riippumatta.
 

Olimme juuri syksystä pelaamassa Vesileppis Cup-nimistä turnausta. Siellä KalPan pelaajilla oli omista peleistään tauko. Olin aitiopaikalla todistamassa, miten muutama niistä KalPan kavereista pysähtyi katselemaan SuKiKan peliä ja kannustamaan kurkku suorana SuKiKaa niin, että koko halli raikui. Se oli kyllä hieno hetki, Turkka tuumii.

 
Harrastus on tuonut Turkan mielestä pelaamisen ilon lisäksi myös kaukalon ulkopuolisiin sosiaalisiin tilanteisiin uudenlaista uskallusta kysyä tuntemattomiakin kavereita leikkimään.
 
Iisveden Metsä on tällä kaudella mukana tukemassa pelien jatkumista ja toivottaa vauhdikkaita kiekkoiluhetkiä Jirille ja koko U10-joukkueelle.
 
Joko muuten olet ehtinyt tutustumaan Joni Turkan työpariin, sahan monitoimimieheksi kutsuttuun Ari Suihkoseen? Voit seuraavaa Piimäpostia odotellessa lukea Arin mietteitä tästä.

Miljoona harrastusta ja pysäyttävä unelma

 
Iisveden Metsän satavuotisesta tarinasta tunnetaan ehkä harvemmin yhtiön sosiaalinen rooli. ”Piimä” oli nimittäin vuosina 1954–1969 työnantajien sosiaaliyhtymässä rakentamassa ja rahoittamassa Iisvedelle uutta lastentarhaa. Tarha siirtyi myöhemmin Mannerheimin Lastensuojeluliiton omistukseen.
 
MLL:n Suonenjoen Paikallisyhdistyksen tarina sai alkunsa 1924. Täsmälleen siis samana vuonna kuin Iisveden Metsän. Maanviljelijä Samuli Peuran kerrotaan lohkaisseen lahjoituksena toiminnan käynnistelyyn palasen tonttimaastaan. Varsinainen lastentarhatoiminta saatiin liikkeelle Iisvedellä vuonna 1948. Nyttemmin toiminnan ylläpitäjänä on Suonenjoen Kaupunki.
 

Onhan se aika selvää, että sahalle töihin saapuneen työväen lapsille on silloin tarvittu työpäivien ajaksi jokin paikka, jossa heistä pidettäisiin hyvää huolta. Toimintaa on autettu esimerkiksi rakennustarvikkeina ja polttopuina, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Suonenjoen paikallisyhdistyksen puheenjohtajana nykyisin vaikuttava Heidi Lappi pohtii.

 
Lappi lohkaisee oman arkensa hulinaa kuvastavan sanaparin: ”työ ja miljoona harrastusta”.
 

Kerran leikkipaikalla minulta tultiin kysymään, että enkös minä olekin töissä siellä Mannerheimin Lastensuojeluliitolla. Totesin siihen, että en. Kun se on se minun vapaaehtoistyöni, palkkatyökseen Mansikka Ry:n hanketyötä tekevä Lappi muistelee.

 
Lähtöjuuriltaan suonenjokinen Lappi on Kuopiossa tankattujen terveydenalan ja kätilön opintojensa jälkeinen paluumuuttaja, vaikka joskus mielipide oli jyrkästi toisenlainen:
 

Minut lahjottiin aikoinaan Intian reissulla jäämään opiskelemaan Suonenjoelle. Olin kyllä vahvasti silloin sitä mieltä, että en tule tänne koskaan takaisin. Nykyisinhän Suonenjoen Lukiolla on Erasmus-vaihto-ohjelma, johon pääsee aika varmasti halutessaan mukaan, hän vinkkaa kaikille loistavaa tilaisuutta.

 
Terveysalan opintie vei hänet kohti unelmaa ja vuoden 2012 tammikuun pakkasilla Afrikan itäosassa porottavaan Mosambikiin. Harjoittelu pääkaupunki Maputon synnytyssalissa ja neuvolassa oli pysäytys, jonka hän näyttää muistavan kirkkaasti kuin eilisen paahtavan savannien auringon.
 

Yhdellä naisella taisi kerran vähäsen ilme värähtää, kun hän kuuli olevansa HIV-positiivinen. Ihmiset olivat niin tottuneita siellä sellaiseen uutiseen. Se oli heille täysin normaalia. Äidit vaelsivat pitkän matkan neuvolaan ja vastaanotolle otettiin kerrallaan vain 10 ihmistä. Kun menee riittävän kauas, osaa näköjään ihan eri tavalla arvostaa kaikkea, mikä täällä on hyvin, Lappi sanoittaa reissusta mieleen taltioituneita ajatuksiaan.

 
Jälkeenpäin Suonenjoki näyttäytyy hänen silmissään herttaisena paikkana, jossa ihmisten väliset etäisyydet eivät ole kovin pitkät. Se osaltaan mahdollistaa tiiviin yhdessä tekemisen meiningin.

Ihmiset yhteen – Uusia hampaitakin aurinkoisemmin

 
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Suonenjoen Paikallisyhdistyksen vapaaehtoisista koostuvan toiminnan ulospäin näkyvimmät osat ovat erilaiset kampanjat, tapahtumat ja Suonenjoen ytimessä Pihlajakadulla maanantaisin 9.30–11.30 välillä ovensa avaava Perhekahvila.