HISTORIAA

Iisveden ikiliikkuja – Iisveden Metsän 100 vuotta

Iisveden Metsän historiassa kvartaali on 25 vuotta. Tapana on ollut, että yhtiön historiaa esitetään kirjana 25 vuoden välein. Nyt, 100-vuotisjuhlavuonna, on taas aika katsahtaa yhtiön sangen värikkääseen historiaan. Antti Äijön kirjoittama historiikki kertoo tarkkanäköisesti yhtiön vaiheet alkumetreistä lähtien, ja sisältää runsaasti herkullisia muistoja ja anekdootteja vuosien varrelta.

Iisveden Metsä Oy perustettiin paikallisten metsänomistajien toimesta vuonna 1924. Johtavana ajatuksena oli luoda paikalliselle puulle teollista käyttöä. Nykyään, lähes 100 vuotta perustamisensa jälkeen, yhtiön omistuspohja on edelleen sama ja se luo toiminnallaan hyvinvointia Sisä-Savon alueelle. Yhtiö on eräs pitkäikäisimpiä samalla omistuspohjalla yhä toimivia sahoja Suomessa.

Yhtiön tuotanto on kehittynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä. 1990-luvulla aloitettu jatkuva investointiohjelma on pitänyt yhtiön laitekannan teknisen kehityksen matkassa ja varmistanut yhtiön kilpailukyvyn. Tuotanto on kasvanut yli kolminkertaiseksi aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna. Toiminnan perusperiaate ei kuitenkaan ole muuttunut: jalostamme edelleen korkealaatuista savolaista kuusta vaativiin käyttökohteisiin. Asiakassuhteemme ovat kiinteitä ja pitkäkestoisia. Haluamme toimia laadukkaasti ja vastuullisesti, olipa sitten kyseessä raaka-aineen hankinta, sahatavaran tuotanto tai valmiiden tuotteiden toimittaminen – kuten olemme toimineet jo kohta 100 vuotta.

Katso Iisveden Metsä Oy:n 100-vuotinen tarina 15 minuutissa

Viiteen osaan jaettu kertomus ”Piimän” syntymästä, työstä, ihmisistä ja päämäärästä seuraavalle sadan vuoden taipaleelle.

Piimänkatu 1, 77800 Iisvesi, Finland
Tel: +358 17 515 201
etunimi.sukunimi (at) iisveden.fi

Y-tunnus 0213427-2 | Verkkolaskuosoite: 003702134272 | Operaattori: Maventa (003721291126) | Välittäjän tunnus: DABAFIHH*

*Käyttäkää tätä välittäjätunnusta mikäli käytössänne olevasta verkkolaskutusohjelmasta ei voi lähettää laskuja suoraan Maventan välittäjätunnukselle.

Lastausajat: ma–pe 6:00–22:00

Perjantai 12.7. lastaus klo 6.00-14.00

Metsäosasto

Metsä­johtaja / hallinto

Eero Riipinen
+358 50 306 8591
eero.riipinen@iisveden.fi

Metsä­johtaja

Ville Tuhkanen
+358 40 486 5110
ville@iisveden.fi

Karttula / Kuopio / Siilinjärvi / Maaninka / Vehmersalmi / Riistavesi / Tervo / Keitele eteläosa (77-tien eteläpuoli) / Pielaveden eteläosa (77-tien eteläpuoli)

Metsä­johtaja

Hennariikka Savolainen
+358 50 441 9882
hennariikka@iisveden.fi

Leppävirta / Heinäveden länsiosat / Varkaus / Pieksämäki / Joroinen / Haukivuori / Suonenjoki

Metsä­johtaja

Jussi Rossi
+358 50 512 4000
jussi@iisveden.fi

Konnevesi / Hankasalmi / Rautalampi / Suolahti / Sumiainen / Laukaa / Jyväskylä (länsi) / Kangasniemi (pohjoinen) / Vesanto / Viitasaaren kaakkoisosa (Keitelejärven itäpuoli ja 77-tien eteläpuoli)
Santtu Korhonen | Iisveden-metsä

Operaatio­johtaja

Santtu Korhonen
+358 50 337 5511
santtu@iisveden.fi

Tuotanto

Kuivaus- Ja Laatu­johtaja

Miia Kiianmies
+358 50 317 2929

Logis­tiikka­johtaja

Anna Paananen
+358 40 827 8804

Tuotantojohtaja

Sami Juntunen
+358 50 5188 828

Työn­johtaja

Juha Halonen
+358 50 467 1668

Työn­johtaja

Sami Matilainen
+358 50 466 2396

Juha Salo | Iisveden-metsä

Kunnossapitojohtaja

Juha Salo
+358 50 338 3666

Konttori

Laskutus­johtaja

Tarja Vornanen
+358 17 515 201

Hallinto­johtaja

Kirsi Hämäläinen
+358 50 599 9291

Kaisa Uutu | Iisveden Metsä

HESQ-­johtaja

Kaisa Uuttu
+358 50 355 2225

Laskutus­johtaja

Kati Hämäläinen
+358 40 701 8647

Toimitus­johtaja

Tommy Lindström
+358 40 900 7583