Suonenjokelaislähtöinen lastauspihan luottotrukkikuski Joni Turkka ei varmaan 90-luvulla vielä arvannut Tetris-peli kädessään treenaavansa tulevan työuransa palasten sovittelua. Turkalla, hänen työparillaan Ari Suihkosella ja kuormia suunnittelevalla Anna Paanasella on jokainen päivä yhteinen tehokas, mutta lupsakka missio: Sovitut kuormat kyytiin ja maailmalle. Millaisia sovituksia ja sattumuksia lastauspihan työpäivät pitävät sisällään?
Keskijäreää kuusta järkevästi sopiviin koloihin
Punaisen Kalmarin haarukasta hallitusti laskeutuva paketti on juuri sujahtamassa raskaan yhdistelmäajoneuvon kyytiin. Sinikypäräinen mies heiluttelee perävaunun laidan luona vielä käsiään hieman oikealle viittilöiden ja nostaa kohta peukkunsa pystyyn hyväksyvän nyökkäyksen saattelemana.
Taas on yksi työvuoroon kuuluva mallinosto suoritettu, joita trukin puikoissa Piimän lastauspihalla paketteja kyytiin sovittelemasta yhytetty Joni Turkka saattaa yhteen päiväpuhteeseensa punnertaa jopa tuhansissakin määrin.
Esimerkiksi Kiinaan lähtevään tilaukseen voi olla lastattavana monen mittaista tavaraa eri kokoisissa paketeissa. Joku kuorman paketeista saattaa sijaita aivan varaston perimmäisessä nurkassa. Muut paketit on silloin tietenkin nostettava ensin edestä pois, Turkka avaa syitä sangen suurelta kuulostaville nostojen määrille.
Joskus lastauspihalle karauttaa kymmenenkin autoa peräkkäin, joiden kopeissa ei juurikaan savolaisia sutkauksia kuule. Yhteisymmärryksen löytymiseen kukkii hyvinkin luovia ratkaisuja.
Kerran eräs ulkomaalainen kuljettaja oli etuajassa ja hänen kyytiinsä tuleva kuorma ei ollut vielä lastausvalmis. Minä otin paperin, piirsin siihen kellon viisareineen osoittamaan oikeaa aikaa, ojensin paperin kaverille ja näytin sitten peukkua, Turkka muistaa yhden version.
Joni Turkan pesti Iisveden Metsällä alkoi tutun sutjakkaasti, kun häneltä löytyi passeli ratkaisu sattumalta kohtaamansa työnjohtajan pulmaan.
Trukkikuskin työt aloitin liimapuutehtaalla, jossa oli töissä myös nykyinen työparini Ari Suihkonen. Ari on itseasiassa opettanut minut trukkia ajamaan. Olin välissä vuoden verran metsäkonetta ajamassa. Silloinen työnjohtaja Jussi Rossi tuli minua vastaan ja kertoi, että pitäisi löytää nopealla aikataululla apuun joku sellainen kaveri, jolla on valmiiksi osaamista trukilla tehtävistä töistä ja kysyi minulta, että kiinnostaako. Olinkin sitten jo seuraavana maanantaina työvuorossa, Turkka muistelee vikkelätahtista värväystä, joka on johtanut nyt jo yli kymmenvuotiseen työuraan ”Piimän” leivissä.
Kerran eräs kuski kysyi minulta, syönkö kananmunia. Vähän ihmettelin, että mitäs tämä nyt on? Hän oli hakenut edellisen lastinsa tilalta, jossa on kanala ja ojensi minulle pari kennollista kananmunia. Kysyin seuraavalta saapuvalta kuskilta, ettei sattuisi jauhoja olemaan? Sanoin, että edellinen kuski toi jo munia. Jos vaikka päästäisiin leipomaan, Turkka muistelee tapausta huvittuneena.
Työ itsessään muistuttaa Jonin mielestä luonteeltaan hyvin paljon Tetris-peliä, johon näppituntumaa on haettu jo ennen trukkikorttia.
Pelasin pienenä 90-luvulla sellaisella harmaalla, pienellä ja laatikon muotoisella pelikoneella sitä. Kyllä minä uskon, että pelaamisesta on ollut jotain hyötyä tähän työhön. Paketit voivat olla eri levyisiä ja pituisia. Me yritämme saada ne samalla tavalla sopimaan järkevästi oikeisiin koloihinsa. Pyrimme koko ajan siihen, että jokainen lastaus tapahtuisi mahdollisimman vähillä nostoilla, Turkka selittää ja piirtää samalla paperille kuvaa kuormaamisen taiteesta.
Vähät nostot kuulostavat helpolta ratkaisulta. Helppous tarkoittaa usein myös samalla tehokkuutta. ”Tehokas, mutta lupsakka” tuntuisi osuvan Piimän työporukan keskuudessa hyvinkin loksahtavasti paikalleen kuvaamaan tekemisen meininkiä. Mistä se voisi johtua?
No eikös me savolaiset yleensäkin olla lupsakoita? Joskus on joku eteläsuomalainen kuski maininnutkin, että ihmiset alkavat kummasti rentoutumaan, mitä ylemmäs Suomessa tullaan, Turkka veistää.
”Palapelikuormien” suunnittelusta hän lähettää mielellään kiitosta logistiikkajohtaja Anna Paanaselle, joka vankkumattomasti luottaa hänen ja työpari Ari Suihkosen kykyihin kasata ja nostella kaikki halutut määrät kuormia kyytiin tavoiteajoissa.
Olkoon savolainen tai muu, aina kannattaa olla kavereita
Joukkuehenki puhkuu Turkan perheessä myös työpäivän tauottua, sillä hänen poikansa Jiri pelaa jääkiekkoa SuKiKan U10-ikäluokan karhunutussa.
Joskus Jiri viilettää myös astetta vanhemman U12-joukkueen kuusikossa harjoituksissa jäällä, kun veräjälle tarvitaan viimeistä tilkitsevää lukkoa torjuntapuuhiin.
Aina ei ole saatavilla tarpeeksi maalivahteja, niin hän on innoissaan menossa sinne mukaan. Se on kivaa, kun isommat lapset ”lämivät” kovempaa, Turkka kertoo.
Jonin mielestä lasten ja nuorten kiekkoharrastuksen parissa näkee vahvan todisteen yhteenkuuluvuuden tunteesta. Seurapaidan logosta riippumatta.
Olimme juuri syksystä pelaamassa Vesileppis Cup-nimistä turnausta. Siellä KalPan pelaajilla oli omista peleistään tauko. Olin aitiopaikalla todistamassa, miten muutama niistä KalPan kavereista pysähtyi katselemaan SuKiKan peliä ja kannustamaan kurkku suorana SuKiKaa niin, että koko halli raikui. Se oli kyllä hieno hetki, Turkka tuumii.
Harrastus on tuonut Turkan mielestä pelaamisen ilon lisäksi myös kaukalon ulkopuolisiin sosiaalisiin tilanteisiin uudenlaista uskallusta kysyä tuntemattomiakin kavereita leikkimään.
Iisveden Metsä on tällä kaudella mukana tukemassa pelien jatkumista ja toivottaa vauhdikkaita kiekkoiluhetkiä Jirille ja koko U10-joukkueelle.
Joko muuten olet ehtinyt tutustumaan Joni Turkan työpariin, sahan monitoimimieheksi kutsuttuun Ari Suihkoseen? Voit seuraavaa Piimäpostia odotellessa lukea Arin mietteitä tästä.
