Piimänkadun parkkipaikat ja pihat täyttyivät autoista ja rattaista, kun Iisveden Metsä Oy avasi yleisölle ovet 100-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi ja lähiseutujen asukkaat saapuivat mittailemaan sahan tiluksia koko perheiden voimin. Piimäposti jalkautui väkijoukkoon utelemaan, mikä sahan työssä on lopulta vaikuttavinta.
Kotoisat äänet ja paljon tukkeja
Autoja. Linja-autoja. Pikkubusseja. Rattaita. Lapsia isien ja äitien käsipielissä. Tältä näytti Piimänkadun pihamailla, kun Iisveden Metsän ovet olivat juuri avautuneet yleisölle.
Harmahtavan pilviharson poskilta tihkui raikasta loppukesän tervehdystä nenän päihin, mutta se ei näyttänyt millään tavalla madaltaneen kenenkään mieltä tai laannuttaneen intoa käyttää harvinaista tilaisuutta hyödykseen.
Jos sitten sadan vuoden päähän vastaaviin juhliin tilataan aurinkoa, hekotteli hyväntuulisena eräs herrasmies odotellessaan keltaiset huomioliivit päällään pääsyä tuotantojohtaja Sami Juntusen luotsaamalle sahan esittelykierrokselle.
Ihmisiä oli saapunut paikalle tasaisesti läheltä ja kaukaa: Pieksämäeltä, Kärkkäälästä, Leppävirralta, viereisestä Tapiolasta ja Kolikkoinmäeltäkin, jolla on vetreä ja erityislaatuinen asema sahan työväen ja sukupolvien sydämissä ja historiassa jo 1930-luvulta lähtien.
Sahan pauke on meille niin tuttu ääni, että sen loppuminen hetkeksi jouluna on suorastaan outoa. Ihan kuin jotain kotoisaa puuttuisi, heitti naapurustosta polvenkorkuisen pojan kanssa liikkeelle lähtenyt vierailijatar.
Löytyipä joukosta entinen eteläkarjalaisen liimapuutehtaan työläinenkin. Hän oli kotoseudulla kyläilemässä ja asustelee nykyisin Savonlinnassa saakka.
Sahan pillin vihellys on jäänyt hyvin mieleeni. Sen perusteella tiesin aina, paljonko kello milloinkin on, hän muisteli ja kellonajatkin näyttivät tulevan ulos sutjakkaasti kuin näre sahan automatisoidusta laatulajittelusta.
Työvoiman määrästä, ikärakenteesta ja työurien pituuksista kyseltiin hanakasti. Työelämän nykytila puhuttaa ihmisiä ihan ymmärrettävästikin, sillä työsuhteiden keskimääräiset pituudet ovat viimeisimpien tietojen mukaan vain noin 3 vuotta.
Iisveden Metsä Oy:n mittakaavassa 3 vuotta on kuitenkin kuin ensimmäinen tutustumisviikko, sillä monissa sahuriperheissä kyseessä on jo vuosikymmeniä jatkunut sukupolvinen tarina. Vanhemmat ja lapset ovat yhteisessä savotassa koneilla, metsissä ja toimistossa parhaillaankin.
Lajittelija ja sahuri pääsivät molemmat vastaamaan esittelykierroksen aikana kiperääkin kiperämpään kysymykseen: Vilistävätkö pyörivät tukit koskaan silmissä ja tulevatko ne joskus uniin? Suoraa tunnustusta ei kummaltakaan lohjennut ja vastuu siirtyi sujuvasti kuulijalle.
Mutta mikä oli lopulta vaikuttavinta? Oliko se kenties tukkilajittelun röntgen? Kuivauskamari, johon mahtuu kerralla rekka-autollinen rimoitettuja nippuja? Vai oliko se veistosahan linjasta ja pyöröterien läpi millintarkasti sekunneissa singahtava priimakuusi?
Minua hämmästytti eniten, miten täällä on näin paljon puuta ja miten valtavan määrän te viette sitä täällä tuotannossa läpi. Ja siitä kaikesta puusta tulee vielä valmista lautaakin! Tällä työllä on pakko olla koko tälle alueelle iso vaikutus, naulasi innostuneena rouvashenkilö, joka oli saapunut nelihenkisen seurueensa kanssa paikalle läheisestä Suonenjoen Metsolasta.
Uusien investointien ansiosta, Iisveden Metsä Oy:n tuotantomäärä on 2000-luvun aikana reilusti yli kaksinkertaistunut 60 000 kuutiometristä noin 140 000 kuutiometriin (Lähde: Äijö, Iisveden Ikiliikkuja, 2024)
Toista ryhmää esittelykierroksella tuotannossa kierrättänyt toimitusjohtaja Tommy Lindström yllätettiin oman kierroksensa päätteeksi, kun Pieksämäen Seudun Metsänomistajat Ry:n väki saapui tervehtimään ja ojentamaan yhdistyksen viirin Iisveden Metsä Oy:lle sadan vuoden uutterasta työstä huomionosoituksena.
Sata vuotta on kyllä todella kova suoritus tällä teidän alallanne. Sellaiseen ei kyllä kovinkaan moni ole tainnut tässä maassa pystyä, kuuluivat kehaisevat keskisavolaiset saatesanat kättelyiden lomassa.